Lapsi hukassa

Läheisen menettämistä käsittelevissä elokuvissa teemat kietoutuvat surun, ahdistuksen ja syytösten ympärille, kuten Kari Paljakan teoksessa Eläville ja kuolleille (2005). Käsikirjoittaja-ohjaaja Juha Lehtolan ensimmäisessä pitkässä elokuvassa, Aikuisten poika, käsiteltävät teemat ovat tuttuja, mutta käsittelytapa poikkeaa totutusta. 

11-vuotias Oliver (Esa Nikkilä) menettää vanhempansa. Näkyvän suremisen sijaan poika on kuin ennenkin, eivätkä aikuiset tunnu tietävän, miten suhtautua pojan käytökseen, joka ei istu luterilaiseen surumuottiin.

Aikuisten poikaIdea on hyvä, eikä vakavan aiheen keveämpi käsittelytapa ole mitenkään sopimatonta, pikemminkin päinvastoin. Lapsen reagointi elämää mullistaviin asioihin ei ole aina ennustettavaa ja tavanomaista. Lapsi voi oirehtia hyvinkin monilla tavoin, sillä hänen käytöstään eivät kulttuuriset konventiot ja käytösmallit ohjaa samalla tapaa kuin aikuista. Elokuvalla ei poikkeavasta asetelmastaan ja tulokulmastaan huolimatta ole uskottavuusongelmia. Ongelmat ovat toisaalla.

Elokuvan hahmot jäävät yksiulotteisiksi. Tämä koske eritoten Oliveria. Käytöksestä huolimatta poikaa kalvaa suru, jota ei tavoiteta kuin muutamassa lyhyessä kohtauksessa. Oliverin mielenmaiseman kartoitus jää pintaraapaisuksi. Mahdollisuudet teeman syvällisempään käsittelyyn jäävät hyödyntämättä. Syy on sivupoluille lipsahtavassa käsikirjoituksessa.

Aikuisten poikaOliver tutustuu vanhempiensa onnettomuuden jälkeen Joonakseen (Kari Hietalahti), joka on omassa elämässään myös hakoteillä. Oliver ja Joonas löytävät toisistaan tukea ja heidän suhteensa kehittyminen nivoutuu uskottavasti elokuvan asetelmaan ja tematiikkaan. Joonaksen kautta tarinaan tuodaan kuitenkin tarpeettomia elementtejä aikuisten maailmasta. Joonaksen suhde naimisissa olevaan naiseen vie elokuvan harhapoluille ja pääosassa oleva lapsi hukkuu jonnekin matkan varrelle, kun Joonakseen linkittyviä kiemuroita aletaan keriä auki.

Lisäksi Oliver tutustuu kahteen vanhaan elokuvateatterin pitäjään (Sulevi Peltola ja Esko Salminen), joita hän avittaa teatterin pyörittämisessä. Elokuvateatterissa ja kahdessa vanhassa miehessä on Joonas-kuviota enemmän potentiaalia syventyä Oliverin tilanteeseen, mutta tätäkään mahdollisuutta ei hyödynnetä muutamaa yksittäistä kohtausta enempää. Tarinan väliinputoajana Oliver jää harhailemaan aikuisten ongelmiin liittyville sivupoluille, jotka lopulta vievät vain etäämmäs lapsen näkökulmasta ja kokemusmaailmasta.

Aikuisten poikaAikuisten pojassa lapsen tarvetta purkaa tunteitaan ja käsitellä tapahtuneita ei tavoiteta samalla intensiteetillä kuin esimerkiksi Klaus Härön Näkymättömässä Elinassa (2002), jossa kymmenenvanha tyttö joutui käsittelemään isänsä poismenoa. Härö löysi sopeutumattomana pidetyn Elinan sisimmästä surun ja ahdistuksen kautta toivoa. Lehtolan Oliver jää aikuisten asioihin sekaantuvaksi ulkopuoliseksi, jonka mielenrauha taputellaan lopuksi kovin helpoin ratkaisun, eikä katsojan tarvitse sen suuremmin ponnistella johtopäätösten tekemisessä.

Kohderyhmän suhteen elokuva vaikuttaa osoitteettomalta, sillä aikuiselle tarina on naiivi ja lapsikatsojalle taas turhan vaikeaselkoinen, varsinkin kun fokus ei pysy lapsen näkökulmassa. Toteutukseltaan televisioelokuvamainen Aikuisten poika jääneekin tämän syksyn kotimaisessa tarjonnassa väliinputoajaksi tärkeästä aiheestaan huolimatta.

* *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 2 / 2 henkilöä


Powered by Preview Networks