Ympäri mennään, yhteen tullaan
Romanttiset komediat ovat olleet lähinnä kamalan höttöisiä ja äärimmäisen epäuskottavia 2000-luvun alussa; kirjaimellisia prinsessasatuja, kuten Prinsessapäiväkirjat 1 & 2, Minä & prinssi, Unelmien Manhattan jne. Jonkinlainen poikkeus tähän kastiin onkin brittiläisen elokuva- ja tv-ohjaaja Nigel Colen kakskyt ja risat -kasvutarina A Lot Like Love (2005), jossa elämäänsä urakalla setvivät ja sotkevat nuoret ihastuvat, ystävystyvät ja lopulta myös rakastuvat. Cole on ohjannut muun muassa Suomessakin esitettyä Rimakauhua ja rakkautta -sarjaa sekä kehutun Pelastakaa Gracen (2000) ja tositapahtumiin perustuvan, hilpeän keski-ikäistelyn Kalenteritytöt (2003).
A Lot Like Lovessa juuri collegesta valmistunut Oliver (Ashton Kutcher) törmää lentokentällä kapinalliseen Emilyyn (Amanda Peet) ja pari päätyy vehtaamaan lentokoneen vessassa. Tästä alkaa seitsemän vuoden kissa-hiiri -leikki, jonka aikana nuoret testaavat rakastamis- ja sitoutumistaitojaan kaikkien muiden paitsi toistensa kanssa. Ystävyyden pohjalle rakentuva rakkaus kestää kuitenkin muita ihmissuhteita paremmin, ja niin sekä Oliver että Emily joutuvat pohtimaan kuinka naurunalaiseksi ja haavoittuvaiseksi itsensä on tehtävä tosirakkauden edessä.
Näyttelijä ja käsikirjoittaja Colin Patrick Lynchin tarinassa on paljon hauskoja oivalluksia, punastuttavia myötähäpeän hetkiä ja myös kestettävää herkistelyä. Käsikirjoitus kuitenkin kompastuu liialliseen ajalliseen rytmittämiseen ja paikallaan polkemiseen. Tuntuu kuin Emily ja Oliver kohtaisivat toisensa jatkuvasti täysin samanlaisissa tilanteissa, eivätkä hahmot kehity lähes ollenkaan ulkonäköä pidemmälle. Lisäksi elokuvan loppu on tyypillinen väärinkäsityksineen, eikä tarjoa mitään uutta romanttisten sulkeumien rintamalla. Tarina saa kuitenkin pisteitä rehellisyydestä ja turhan satuilun välttämisestä.
33-vuotias Amanda Peet ja 27-vuotias Ashton Kutcher ovat melko epäsuhta pari valkokangasromanssissa, eivätkä kipinätkään erityisesti lentele. Nora Ephronin käsikirjoittamaa Kun Harry tapasi Sallya (1989) myötäilevä A Lot Like Love on hailakka versio esikuvastaan, mutta yritystä ja nuorta energiaa elokuvasta ei puutu. Leffa on kokonaisuudessaan ihan virkeätä katsottavaa Hollywoodin pahimpiin pannukakkuihin verrattuna.
Seuraava:
Rakkaus - meno & paluu
Arvostelu elokuvasta 5x2 / Rakkaus - meno & paluu.
Edellinen: Maailmojen sota
Arvostelu elokuvasta War of The Worlds / Maailmojen sota.