Elämä voittaa

Aku Louhimies on elokuvaohjaajana kehittynyt kunnioitettavan paljon. Vielä Riisutun miehen (2006) aikoihin Louhimiestä oli vaikea pitää kovinkaan varteenotettavana elokuvatekijänä, vaikka Paha maa (2005) olikin antanut viitteitä elokuvallisesta tyylitajusta sekä kyvystä käsitellä vakavampia aiheita. Irtiottoja-sarjan (2003) pohjalta työstetty Valkoinen kaupunki (2006) antoi Louhimiehen elokuville kuitenkin pysyvästi uuden, vakavamman suunnan, ja viimevuotisella Vuosaari-elokuvalla Louhimies lunasti paikkansa merkittävien suomalaisten nykyohjaajien joukossa. Sisällöllisesti vaikuttava elokuva oli kuvakerronnaltaan ja estetiikaltaan suomalaisittain poikkeuksellisen eheä teos, joka kärsi kuitenkin käsikirjoituksen hajanaisuudesta.

8-palloLouhimiehen kahdeksannessa pitkässä elokuvassa, 8-pallo, palaset ovat loksahtaneet paikoilleen. Hajanaisuuden särmät ovat hioutuneet muotopuhtaaksi kokonaisuudeksi, jossa estetiikka ja tematiikka ovat yhtä. 8-pallo on Louhimiehen tähänastisen uran paras elokuva ja yksi vaikuttavimmista kotimaisista rikollisen maailman kuvauksista.

Suomessa alamaailmaa käsittelevät elokuvat ovat olleet lähinnä säälittäviä räpellyksiä verrattuna muissa Pohjoismaissa tehtyihin ansiokkaisiin teoksiin. 8-pallo on ensimmäinen suomalainen rikosdraama, jota voi häpeilemättä verrata yhteiskunnallisesti syvätarkkoihin ruotsalaisiin ja tanskalaisiin mestariteoksiin, eivätkä vaikutteet ja vertailukohdat amerikkalaisen rikoselokuvan nykymestareihinkaan ole perusteettoman kaukaa haettuja.

8-pallo8-pallo kertoo Jessica Grabowskyn esittämästä Pikestä, nuoresta narkkarista, jonka elämä muuttuu perustavanalaatuisesti vankilassa syntyneen lapsen myötä. Paluuta tai edes halua menneisyyteen ei nuorella äidillä ole, mutta menneisyydestä irti pyristeleminen ei ole helppoa ilman tukiverkkoa.

Kuvaus äidin kamppailusta menneisyyttä huokuvan ympäristön ja tulevaisuuden mahdollisuuksia edustavan lapsen ristipaineessa luotaa varsin syvälle pysäyttävään yksilökurimukseen, jonka kautta avataan ajatuksia herättäviä näkymiä yhteiskuntamme toimintamekanismeihin. Elokuvan pelkistetyssä kerronnassa varsinkin pieneen lapseen kulminoituvat tilanteet vetävät hiljaiseksi.

8-palloPike on lapsensa kanssa elokuvan inhimillisessä keskiössä. Tarinalliset ulottuvuudet rakennetaan Piken elämään liittyvien miesten kautta. Entinen miesystävä ja lapsen isä Lalli (Eero Aho) ja rikostutkija Kaski (Pirkka-Pekka Petelius) johdattelevat Pikeä haluamiinsa suuntiin. Lallille Pike on oman edun tavoittelun pelinappula, kun taas Kaski näkee nuoressa äidissä pilkahduksen toivoa, joka tulisi ohjata pois loputtomasta noidankehästä.

Näyttelijöiden suoritukset keskeisissä rooleissa ovat erittäin vakuuttavat. Eero Ahon Lallissa on kouriintuntuvaa uhkaa ja Petelius rakentaa rikostutkija Kaskesta motiivinsa muilta – myös katsojalta – taiten kätkeväksi taustavaikuttajaksi. Peteliuksen näyttelijäntaidot samaistetaan aivan liian helposti hänen koomikontyöhönsä, vaikka mies on tehnyt vaikuttavia draamarooleja Rauni Mollbergin Tuntemattomasta sotilaasta (1985) lähtien. Tiukan poliisiroolin Petelius teki aikanaan jo Peter Lindholmin Anitassa (1994).

8-palloElokuvassa on tarvittavaa katu-uskottavuutta ja arkifilosofista syvyyttä, mikä vakuuttavien roolisuoritusten lisäksi kumpuaa elokuvan taustalla olevasta Marko Kilven romaanista Elävien kirjoihin, joka pohjautuu Kilven omiin kokemuksiin poliisityössä. Elokuvasovitus on dramaturgillisesti onnistunut ja kykenee säilyttämään läpi elokuvan uskottavan näkökulman kuvaamiinsa asioihin ja tapahtumiin. Louhimies ei myöskään sorru helmasyntiinsä eli tarinasta irrallisiin alastonkohtauksiin. Nyt jokainen seksikohtaus on tarinan kannalta perusteltu ja toteutettu elokuvan jopa hieman inhorealistisen tyylin mukaisesti.

8-pallo haastaa miettimään elämässä kannettavaa vastuuta ja valintoja niin yksilön näkökulmasta kuin kollektiivisemman lähimmäisestä välittämisen näkökulmasta. Ansiokkaassa aihekäsittelyssä ei anneta valmiiksi pureksittuja vastauksia, vaan teos pakottaa puntaroimaan eri variaatioita, mikä tavallaan konkretisoidaan Piken ja Kasken arvoitukselliseksi jäävässä suhteessa. Loppuratkaisu jakaa varmasti mielipiteitä, mutta ahdistavan kujanjuoksun päättävässä auringonpaisteessa on jotain samaa voimaannuttavaa kuin Michael Mannin Manhunterin (1986) lopetuksessa. Elämä voittaa.

* * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 3,1 / 7 henkilöä




Powered by Preview Networks

Lue myös