Käännetyt katseet

Steve McQueenin valinta Solomon Northupin omaelämänkerran 12 Years a Slaven ohjaajaksi herätti Yhdysvalloissa paljon epäilevää mutinaa. Vaikka hän olikin jo osoittanut kahdella pitkällä elokuvallaan pystyvänsä omaleimaiseen tyyliin ja kurinalaiseen tarinankerrontaa, koettiin brittiohjaaja liian etäiseksi periamerikkalaiselle aiheelle. Bobby Sandsin nälkälakosta kertova Hunger (2008) ja seksiaddiktioelokuva Shame (2011) olivat myös amerikkalaisproduktion rinnalla pieniä elokuvia ja epäilijät pelkäsivät 12 Years a Slaven jäävän ohjaajan ja tuotantoyhtiön väliseksi sentimentaaliseksi kompromissiksi.

12 Years a SlaveSolomon Northup (Chiwetel Ejiofor) elää mukavasti perheensä kanssa New Yorkin osavaltiossa. Kun hänet siepataan ja myydään orjaksi New Orleansiin, muodostuu elämän ainoaksi tarkoitukseksi henkiinjääminen. Liian hyvä työpanos voi olla yhtä kohtalokas kuin huonokin. Jokapäiväisen julmuuden todistaminen ei kuitenkaan lannista Solomonin uskoa siihen, että jonain päivänä painajainen loppuu ja hän saa vanhan elämänsä takaisin.

12 Years a Slave jaottelee erittäin terävänäköisesti erilaisia selviytymisstrategioita niin orjien kuin isäntienkin näkökulmasta. Kysymys siitä, miten toisen ihmisen orjuuttamisen ja esineellistämisen voi oikeuttaa, on esillä kautta elokuvan. Omat arvet siirretään eteenpäin ja orjuus esitetään kaikkia osapuolia rikkovana tekona. Vaikka uusi asema parantaisikin orjan elämää, ei se poista menneisyyden arpia. Lahjat ovat aina täynnä velvoituksia ja myötätunto voi satuttaa enemmän kuin pahansuovat sanat.

12 Years a SlaveOte tarinaan on kaukana sentimentaalisesta. Hieman ulkopuolinen näkökulma kuvaa orjien elämän kaikessa julmuudessaan. Se ei arastele katsoa irrationaalista väkivaltaa suoraan silmiin, mutta se ei myöskään herkuttele sillä, vaan tietää missä katsojan rajat menevät. Usein pois rajatut tapahtumat saattavat kouraista pahimmin, sillä McQueenin tapa käyttää kuvan ulkopuolista ääntä tarinankerronnan apuna on hyytävä. Vaikka ohjaajan tarinankerronnallinen tyyli on kliininen ja etäisyyttä hakeva, se ei missään tapauksessa ole tunteeton.

McQueenin tyyliä on usein yritetty leimata paikalla pysyvien kuvien sarjaksi. Tämä vaikutelma on kuitenkin erikoisten rajauksien sekä pitkien ottojen tuomaa harhaa. Sean Bobbittin taidokas kuvaus pyörii ja liikkuu vaivattomasti tapahtumasta toiseen sukeltaen välillä naavaisten puiden ja jokien lävistämään maisenaan, kuin muistutuksena siitä, että kaiken luonnonkauneuden keskellä voi olla niin paljon pahaa. Toisin kuin draamaa arjesta hakeva Adelen elämä (2013) 12 Years a Slave käyttää pitkiä otoksia tekemällä draamasta arkipäivää.

12 Years a SlaveJo ensikuvassa näyttelijät asetetaan katseenkohteeksi. Heitä kuvataan suoraan edestä, mutta he eivät katso takaisin. Temaattisesti kuvallinen kieli ja tarina liittyvät taidokkaasti yhteen. Ongelmien kohdalla niin plantaasin omistajat kuin orjatkin kääntävät katseensa poispäin ja ummistavat korvansa. Jos ongelma ei muuten ratkea, niin orjat voidaan myydä eteenpäin tai tappaa, sillä kysehän on vain omaisuudesta. Totuuden kohtaaminen silmästä silmään vaatisi toisen osapuolen ihmisarvon tunnustamista. Kun McQueen sitten repii alas neljännen seinän, se on riipaisevaa katsottavaa.

Erittäin vahvoilla roolisuorituksilla täytetty elokuva pyörii Chiwetel Ejioforin pienieleisen hahmon ympärillä. Dialogi on elokuvassa harvaa, mutta Ejiofor onnistuu silmillään välittämään rauhallisen ulkokuoren takana vellovan tunnemyrskyn. Lupita Nyong'o tekee hätkähdyttävän elokuvadebyytin Patseyn roolissa kypsällä ja pelottomalla varmuudella, jollaista ei usein pääse todistamaan. Jopa elokuvan armottomissa orjuudenkannattajissa on havaittavissa häivähdys inhimillisyyttä, joka tekee heistä uskottavia hahmoja.

12 Years a SlavePalkintokauden pauhatessa 12 Years a Slave on helppo niputtaa aiheensa puolesta laskelmoiduksi historialliseksi draamaksi. Sitä se ei kuitenkaan ole. Steve McQueenin ote tarinaan on lähempänä taide-elokuvaa kuin perinteistä epookkielokuvaa. Se on karu kertomus yhden miehen taistelusta oikeuksiensa puolesta, eikä sen tekemisessä ole vältetty riskejä. Katsojakokemuksena elokuva on rankka, mutta se on sen arvoinen. Kurinalainen lopputulos on vaikuttava niin tarinallisesti kuin visuaalisestikin.

* * * * *
Arvostelukäytännöt

Toimituskunnan keskiarvo: 4 / 9 henkilöä




Powered by Preview Networks