Viikinkien rajoittunut elämäntapa rampauttaa

Vikings on epookeista tunnetun käsikirjoittaja Michael Hirstin luoma, 800-luvun lopun Norjaan sijoittuva historiallinen tv-draama (2013-), jonka hahmot perustuvat osittain todellisista henkilöistä koottuihin kertomuksiin. Viikinkien kulttuuri esitetään väkivaltaisena ja jumalien määrittelemän kohtalon sanelemana. Neljännestä kaudesta alkaen sarjaan tulee kiinnostava sosiaalinen ulottuvuus, kun keskiöön nousee synnynnäisen alaraajavamman vuoksi kävelykyvytön Ivar Luuton.

Ivarin tarina sisältää kiinnostavia esimerkkejä vammaisuudesta sosiaalisesti rakentuneena, vallitsevaan kulttuuriin sitoutuneena ilmiönä. Vammaistutkija Simo Vehmaksen mukaan vammaisuus hahmotetaan sosiaalisen vammaistutkimuksen piirissä sukupuolen tavoin ympäröivän yhteisön ja rakenteiden aiheuttamana olotilana, jolloin se on eri asia kuin biologisiin ja fysiologisiin faktoihin perustuva elimellinen vamma.

Vammaisuus keskiajalla

Vammaisuuden määritelmä ja merkitys on muuttunut paljon Antiikista nykypäivään, ja ylipäätään käsite vammainen syntyi vasta 1900-luvulla. Keskiajalla puhuttiin yksinkertaisesti sokeista, kuuroista, rammoista ja hulluista. Ivarin kaltaisesti syntyjään kävelykyvyttömiä henkilöitä ei juuri ollut, koska epämuodostuneiden vastasyntyneiden surmaaminen oli ennen 1000-lukua Euroopassa hyvin tavallista ja vanhempien oma asia, josta ei rangaistu. Epämuodostuneisuuden uskottiin olevan jumalien rangaistus vanhempien teoista, ja kuolema oman isän, kuningas Ragnarin toimesta oli Ivarillekin ensimmäinen uhka. Ragnar aikoo jättää lapsen metsään kuolemaan, mutta äiti kuitenkin käy hakemassa vauvan takaisin eikä laske häntä enää sylistään.

Vehmaksen mukaan fyysinen vajavaisuus sinänsä ei ollut mitenkään poikkeuksellista kyseisenä aikakautena, koska kaikki ihmiset olivat keskiajalla enemmän tai vähemmän elämän murjomia sairauksien, sotien ja ravitsemuksellisten puutteiden seurauksena. Vikingsissa muu yhteisö suhtautuukin Ivariin muutoin vertaisenaan, ainoastaan hänen kyvyttömyytensä kävellä herättää epäluuloja selviytymisestä väkivaltaisessa kulttuurissa. Lapsena Ivaria kannetaan sylissä, vedetään kärryissä ja aikuisena hän ryömii yläruumiinsa varassa. Ivarin toimintarajoitteisuus muodostuu elinpiiristä, joka on 800-luvun lopun Norjassa varsin alkeellinen, ja pääosin kahdella jalalla käveleville ihmisille rakennettu.

Ivarin aikuistuessa hänelle rakennetaan omat tuetut hevoskärryt ja takorautaiset jalkatuet, joiden avulla hän kykenee hieman liikkumaan kepin kanssa. Apuvälineiden merkitys kiteytyy yhden kohtauksen psykologiseen käännekohtaan, kun Ivar ensimmäistä kertaa nousee seisomaan, oikaisee ryhtinsä ja nostaa katseensa tasavertaisena miehenä.

Identiteetin monimuotoisuus

Vehmaksen mukaan elimellinen vamma ei automaattisesti tuota sen ympärille rakentuvaa identiteettiä. Näin on myös Ivarin tapauksessa. Hän ei itse juuri kärsi jalattomuudestaan, vaan sosiaalisista ennakkoluuloista. Ivar on älykäs, karismaattinen ja taitava strategisessa ajattelussa, mutta hän on myös manipuloiva, impulsiivinen ja erittäin väkivaltainen. Sarjassa annetaan ymmärtää, että Ivarin epäempaattisen luonteen yhteys hänen elimelliseen vammaansa on epäsuorasti sosiaalisessa kanssakäymisessä ja viikinkien kulttuurin keskellä muodostunut. Ivaria on lapsuudesta asti väheksytty ja syrjitty, joten hänen on konkreettisesti pitänyt ansaita paikkansa ja yhteisön kunnioitus. Väkivaltaisessa kulttuurissa se tapahtuu väkivaltaisin keinoin.

Perheen ja vanhempien rooli Ivarin vammauttavina ympäristötekijöinä johtuu perhesuhteiden arvostuksesta viikinkikulttuurissa. Varsinkin kuninkaan poikana Ivar on erityisen herkkä isän ennakkoluuloiselle väheksynnälle ja äidin tukahduttavalle ylisuojelulle. Ristiriitainen suhde vanhempiin huipentuu, kun isä vihdoin havaitsee poikansa poikkeuksellisen älykkyyden. Tunnustuksen saamisen jälkeen vanhempien toiveiden ylittäminen ja vääryyksien kostaminen on Ivarin keskeinen vallan tavoittelun motiivi. Kiinnostava tekijä on myös Ivarin kyvyttömyys seksuaaliseen kanssakäymiseen. Fyysisen viikinkikulttuurin keskellä Ivar patoaa energiansa vallan ja maineen tavoitteluun, mikä tekee hänestä voimakkaamman hahmon kuin naissankariveljensä.

Hylkiöstä valloittajaksi

Ivarin elimellinen vamma kääntyy eduksi, kun hän lähtee valloittamaan uusia alueita. Ivar pääsee vapaasti tutustumaan kohteensa strategisesti tärkeisiin kohtiin, koska ihmiset eivät juurikaan kiinnitä huomiota maassa ryömivään nuorukaiseen, joka on kaikkea muuta kuin uhkaava.

Vehmaksen mukaan populaarikulttuurin tuotteissa vammaiset on esitetty tyypillisesti joko kostonhaluisina ja vammastaan kärsivinä, sympaattisina tai sankarillisina raajarikkoina. Ivarin erikoinen luonne ei liity suoranaisesti hänen jalattomuuteensa, vaan sosiaalisen vammaisuuden mallin mukaan nimenomaan kasvuympäristöön. Sankarillisilla raajarikoilla on yleensä jokin erityislahjakkuus, joka kompensoi heidän liikkumisrajoitettaan. Ivarilla esitetään olevan erityinen strateginen hahmotuskyky, mikä toisaalta kertoo myös yleisestä viikinkien jämähtämisestä opittuihin toimintatapoihin.

Ivarin tarina ei olekaan kuvaus yksilön etenemisestä vaikeuksien kautta voittoon, vaan sivujuonteena tapahtuvasta yhteisön asenteiden muutoksesta. Kun sosiaalinen vammauttaminen loppuu, on Ivar ensisijaisesti viikinkien valloittajasankari, jonka jalattomuus vain lisää hänen legendaarisuuttaan.

Lähde:

Vehmas, Simo 2005. Vammaisuus – johdatus historiaan, teoriaan ja etiikkaan. Gaudeamus