Hyvä kasvatus kävelevien kuolleiden maailmassa

Modernin pedagogiikan keskeinen, Immanuel Kantin muotoilema paradoksi on ajatuksessa, jonka mukaan kasvatettava tulee sosiaalistaa olemassa olevaan yhteiskuntaan samaan aikaan kuitenkin tukien lapsen kasvua vapaaksi yksilöksi. Ja myös sellaiseen todellisuuteen, jota kasvattaja itse ei pysty hahmottamaan. Veli-Matti Värrin (1997) mukaan hyvä kasvatus on kasvatusta hyvään, kasvattajan kuitenkaan koskaan tyhjentävästi tietämättä, mitä ”hyvä” on.

Minkälaista hyvä kasvatus olisi todellisuudessa, jossa tuntemamme yhteiskunta on lakannut olemasta? Jos kasvatukseen vaikuttavia tekijöitä kuten politiikka, ideologiat ja markkinavoimat ei olisi olemassa, ja jossa käsitteet ”hyvä” ja ”ihminen” määrittyisivät toisin? Vaikka postapokalyptisessa dystopiassa, kuten Robert Kirkmanin luomassa The Walking Deadin maailmassa? Kirkmanin sarjakuvaan perustuva, AMC:n tuottama tv-sarja on nostanut kävelevät kuolleet konkreettisesti jaloilleen vuodesta 2010 alkaen. Tätä maailmaa asuttavat päämäärättömästi harhailevat elävät kuolleet sekä heidän joukossaan ihmiskunnan rippeitä kasassa pitävät eloonjääneet.

Filosofi Juha Varto ruotii nyky-yhteiskunnassa kasvatusta ohjaavia tekijöitä teoksessaan Isien synnit (2002). Varton mukaan kasvatuksessa on aina läsnä käytännöllinen ja filosofinen ulottuvuus. Kasvatuksen praksis eli tiedostava käytäntö muodostuu jokapäiväisestä toiminnasta, kasvatettavan eli lapsen kanssa elämisestä. Käytännölliset päämäärät, kuten sosiaalisuus ja taitavuus, on helppo asettaa verrattuna filosofiseen ulottuvuuteen, jossa kysymykset ovat muotoa, mikä ihminen on, miksi hänen olisi tultava ja miten hänet voi auttaa tähän päämäärään.

Maailmanlopun kasvatustodellisuus

The Walking Deadissa vuosituhannen taitteessa tapahtuneen selittämättömän muutoksen seurauksena ihmiset eivät enää kuollessaan muutu mullaksi, vaan jatkavat ”elämää” ihmissyönnin muodossa, jolloin koko yhteiskunta ja sen puolustuksellisesti organisoituneet toimijat romahtavat hyvin nopeasti. Muutama vuosi muutoksen jälkeen ihmiset ovat löytäneet toisiaan ja elävät suljetuissa yhteisöissä, joissa ylläpitävät elintarviketuotantoa viljelemällä ja keräämällä. Käsityö-, rakennus- ja alkutuotannolliset taidot ovat nousseet uuteen arvoon, samoin lääketieteellinen ja luova osaaminen.

Koska eloonjääneiden yhteisöissä on lapsia, tilanteeseen syntyneitä ja vielä syntymättömiäkin, on siellä läsnä myös kasvatus, kuten on aina ollut ennen kasvatusinstituutioiden syntyä. Käytännöllisen kasvatuksen alueella olennaisiksi nousevat edellä mainitut elämän ylläpitämiseen liittyvät perustaidot. Mestari-kisälli -perinne kukoistaa, ja erilaisia taitoja opetellaan kuin keskiajalla. Luku- ja kirjoitustaito on tärkeää ylläpitää viestinnän mahdollistamiseksi.

Pitkään aikaan suojamuurin ulkopuolelle rajatut elävät kuolleet eivät kuitenkaan ole olleet varsinainen ongelma, vaan pahemmaksi haasteeksi ovat muodostuneet ihmiset, jotka haluavat varmistaa oman selviytymisensä muiden kustannuksella. Kannibalistiset, ryöstelevät ja väkivalloin rauhanomaisia yhteisöjä alistavat joukot uhkaavat myös päähenkilöiden muodostamaa ydinryhmää.

Hyvä ja paha

Käytäntöä kiinnostavampi onkin kasvatuksen filosofinen puoli maailmanlopun jälkeisessä ajassa. Vuosien ajan mätänevän lihan ja kuoleman ympäröiminä eläneet hahmot ovat tyhjentäneet itsestään kaiken muun etiikan paitsi täysin subjektiivisen kokemuksen oikeasta ja väärästä. Hyvä ja paha on kauan sitten menettänyt sisältönsä, koska elävienkin ihmisten surmaaminen on muuttunut arjeksi, jota alkuvaiheessa, entisten moraalikäsitysten pitkissä varjoissa yritettiin vielä heikosti vastustaa. ”Tapa tai tule tapetuksi” on uudessa maailmassa ainoa kaikkien jakama totuus.

Samaan aikaan toinen ääripää, luottamus ja rakkaus toiseen ihmiseen on arvokkaampaa kuin mikään muu. Toiset ihmiset ovat ainoita syitä olemassaoloon. Kasvatus hyvään on kasvatusta äärimmäisen lokaaleihin, pienen ihmisryhmän piirissä määriteltyihin edistämisen arvoisiin asioihin. Vielä kahdeksannen kauden alussa päähenkilöt käyvät kuitenkin keskustelua siitä, pitäisikö antautunut vihollinen jättää henkiin, vaikka hän on surmannut oman yhteisön jäseniä. Ihmisyyden määritelmä on siis edelleen sidoksissa yleisiin kysymyksiin armosta ja elämän itseisarvosta.

Isän synnit ja toivon merkitys

Kasvatuksen konkreettisena ilmentymänä on päähenkilö, perheenisä Rick Grimes, joka on kasvattanut samaan aikaan sekä varhaisteini-ikäistä poikaansa uuteen maailmaan että muutoksen jälkeen syntynyttä tytärtään. Rick on riisunut itsestään entisen lainvalvojan moraalin ja kehittynyt koko sarjan väkivaltaisimmaksi hahmoksi, joka oikeuttaa kaiken toimintansa lastensa ja läheistensä suojelemisella. Hän on objektiivisesti arvioituna yhtä paha kuin pahimmat vihollisensa, mutta uudenkin maailman kriteereillä paras mahdollinen isä. Hyvyyden uudelleen määrittely tekeekin Rickista karismaattisen hahmon, jonka kasvatusfilosofia on helppo hyväksyä annetussa kontekstissa. Jos Rick ei uskoisi ihmisyyteen ja elämisen arvoiseen tulevaisuuteen, hänellä ei olisi mitään syytä ponnistella oman tai lastensa selviytymisen vuoksi.

Kasvattajana hänen on luotava lapsilleen eri päämäärät. Poikaansa Carlia, jolla on vielä lähimuistissa turvallinen lapsuus menneessä, hän kasvattaa johtajuuteen, selviytymiseen, strategiseen ajatteluun ja oman sekä lähipiirin edun tavoitteluun. Carl kapinoi isäänsä vastaan normaalin teinin tavoin tiedostaen, että virheitäkin tekevä isä on jollain tavalla oikeassa. Carlin tehtävä on omaksua isänsä tinkimätön suojeluvaisto, mutta myös sen väline, väkivalta. Poika on tietyllä tavalla menetetty, koska hän kantaa sielussaan ja ruumiissaan äärimmäisiä kauhun ja menetyksen kokemuksiaan. Hänen tehtävänsä uudessa maailmassa onkin varmistaa, ettei entiseen palata.

Uuden ihmisyyden dilemma

Tytär sen sijaan on mahdollisuus uuteen ihmisyyteen. Hän voi olla jopa luomassa maailmaa, jossa pahuutta ei ole, ja jossa uusi yhteiskuntajärjestys voi syntyä. Häneen ei tule valuttaa epätoivoa, ei menneen eikä nykyisen maailman synkkyyttä sen ilmeisestä synkkyydestä huolimatta. Ekologisuus ja luonnon kanssa harmoniassa eläminen ovat elinehtoja. Materialismia ei ole, eikä taloudellisen menestyksen tavoittelua. Pahuuden poistaminen maailmasta voi jopa onnistua kasvattamalla lapset elämän kunnioitukseen, yhteisöllisyyteen ja empatiaan. Vaikka oman edun tavoittelu on yleinen motivaatiotekijä uudessa maailmassa, ei kasvatuksen ihmiskäsitys voi perustua vain individualismiin.

Tytär ja muut vastasyntyneet tulisi siis kirjaimellisesti kasvattaa tukien heidän luonnollista kehitystään, turvaa ja rakkautta tarjoten, säästäen heidät kaikilta omiin kokemukseen perustuvilta elämänviisauksilta. Heissä elää kasvatukseen olennaisesti kuuluva toivo. Myös ihmisen sivistyksellisyys, johon moderni pedagogiikka perustuu, on edelleen olemassa.

Kasvatuksen dilemma uudessa maailmassa syntyy siitä, tulisiko lapsille kuitenkin, varmuuden vuoksi, empatian rinnalla opettaa tappamisen taito ja selviytymisen säännöt, se kieroutunut moraali, jonka turvin he ovat tähän asti selvinneet hengissä? Vai tuhoaako se nimenomaan mahdollisuuden uuteen? Kuten todettua, kasvatus on aina sidoksissa kasvatustodellisuuteen ja sosiaaliseen ympäristöön, joten kysymys on hyvin olennainen. Todellisuus on hyvin väkivaltainen vielä ainakin yhden sukupolven ajan, ja niin konkreettisesti läsnä kasvavien lapsuudessa, että sitä ei voi peitellä eikä kiertää. Tämä tappamisen ja paremman ihmisyyden ristiriita on kasvattajien suurin haaste uudessa maailmassa.

Lihan historia ja henkinen tyhjyys

Ihmiskäsityksen lisäksi Juha Varto (2002) nostaa kasvatukseen vaikuttavaksi tekijäksi ihmisen lihallisuuden, joka meidän tuntemassamme maailmassa on muuttunut ratkaisevasti 1900-luvun aikana. Ennen ravitsemuksen parantumista, modernia lääketiedettä ja ympäristön muuttumista uhkaavan sijaan ”aktiiviseksi toimintaympäristöksi”, ihmiset kantoivat ruumiissaan lihan historiaa. Onnettomuuksien ja sairauksien jäljet ja köyhä ravitsemus kulkivat ihmisen mukana hautaan asti. Varton mukaan länsimaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa ihmiset ovat tasalaatuisia, korjattuja hahmoja, jotka eivät enää tunne maailman vastusta ruumiissaan vaan kärsivät ruumiillisuuden häivyttymisen aiheuttamasta henkisestä tyhjyydestä.

Lihan historia nousee postapokalyptisessä maailmassa aivan uuteen ulottuvuuteen kasvatuksen näkökulmasta. Kaikki kulutuskulttuurin ja ruumiinpalvonnan ihanteet ovat poistuneet. Paremminkin lihan historia on koko ajan läsnä konkreettisesti suojamuurien ulkopuolella hoippuen. Elämä on lihassa kiinni, koska ruumis voi jatkaa elämää vaikka mieli on jo kadonnut. Kuolema rinnastuu henkiseen tyhjyyteen. Kasvatukseen se vaikuttaa niin, että ihmisen kehollisuutta arvostetaan täysin muista kuin esteettisistä näkökulmista. Toiminnallisuus ja kestävyys ovat uusia ruumiillisuuden ideaaleja.

Dystopia vai metafora?

Rickin ja muiden uuden maailman kasvattajien ensisijainen tehtävä on siis ekologiseen elämäntyyliin ja empatiaan kasvattaminen. Koska selviytyminen kuitenkin on sivistyksellisyyden edellytys, ei kasvatuksen ulkopuolelle voi sulkea itsepuolustusta ja tappamista. Juha Varton mukaan nyt tuntemamme yhteiskunnan edistys on johtanut siihen, että maailma on kovin valmis kasvupaikka, vaikka ihmisen laajalle kehitykselle keskeneräinen ja aukollinen voisi olla parempi. Koska ihmisen sivistyksellisyys kuolemankin keskellä on The Walkind Deadin maailmassa selvästi ylläpidettävä asia, ja maailma on jälleen aukollinen, voi pahuuden ja itsekkyyden poistaminen haastavuudestaan huolimatta siis onnistua.

The Walking Deadin maailmaa voi ajatella dystopian sijaan myös terävänä metaforana nykymaailmasta. Maailmasta, jossa ihminen on itsensä pahin vihollinen, ja jossa itsekkyys, välinpitämättömyys ja kapitalistiseen kulutuskulttuurin hukkuneet ihmismassat näyttäytyvät mitä tahansa ääniä seuraavina, tyhjäpäisinä laumoina. Tästä näkökulmasta kasvatuksen maailmanlopun jälkeiseen maailmaan voisi tietyiltä osin aloittaa jo nyt.

Lähteet:

Varto, Juha 2002. Isien synnit. Tampere: Tampere University Press.
Värri, Veli-Matti 1997. Hyvä kasvatus – kasvatus hyvään. Dialogisen kasvatuksen filosofinen tarkastelu erityisesti vanhemmuuden näkökulmasta. Tampere University Press.