"Gonna cash'em all"

Pokémonit eli pocket monsterit eli taskuhirviöt ovat rantautuneet kovaa vauhtia myös Suomeen. Pelit ja oheiskrääsä tekevät kauppaansa kovempaa vauhtia kuin kauppiaat ehtivät lapata hyllyille tavaraa. Monta kertaa myydään myös ei-oota: kysyntä on tarjontaa suurempaa. Rahaa silti kolahtaa kirstuun Pokémon-tuotteiden myynnistä melko sievoisen summan verran. Viime vuonna Tähtien sodat, Furbyt, Teletapit, Toy Storyt sun muut vaivattomasti peitonnut hittituote oli myynyt maailmalla yli 34 miljardin markan edestä! Myös televisiossa Pokémon kuuluu suosituimpiin lastenohjelmiin.

Neljän vuoden hurjat lukemat. Japanissa ja Yhdysvalloissa Pokémon-buumi on vellonut jo jonkin aikaa paisuen suorastaan älyttömiin mittasuhteisiin: juttuja riippuvuudesta, aggressioista ja hysteeristen vanhempien vastareaktioista on saanut lukea tai kuulla vähän väliä. Menestystarina sai alkunsa Japanissa - kuinka ollakaan - vuonna 1996, jolloin Nintendo julkaisi pelin Pokémon Game Boy. Siitä juttu lähti vyörymään tv-sarjan ja oheiskrääsän siivittämänä. Yksistään peliä on myyty maailmalla tähän mennessä parisenkymmentä miljoonaa kipaletta! Taskuhirviöleluja Yhdysvalloissa valmistava yritys on muutamassa vuodessa monikymmenkertaistanut tuotantonsa!

Muhevan mehevä markkinointitarina. Oireellisesti vuosituhannen se todellinen lasten ja nuorten hype ei ole sattuman satoa millään tavoin. Tuote nimeltä Pokémon on pilkulleen ja piirulleen laskelmoitua ja kieron loisteliaasti markkinoitua ja toteutettua megatuotantoa, jonka kuluttajamainonnassa kaikki keinot ovat pyhitetty yhdelle ja ainoalle motiiville: maksimaalisen voiton saavuttamiselle. Myös Suomessa nähtävä Pokémon-tv-sarja vaikuttaa - ainakin ilmiön ulkopuolisen silmin - oikeastaan vain puolituntiselta mainokselta. Suomessa ja Ruotsissa tv-sarjaa syytetäänkin piilomainonnasta. Eikä mikään ihme, että kaupallisuuden korostaminen herättää närää, sillä katsojia kehotetaan keräämään kesken ohjelmankin. Olkoonkin niin, että keräilyfilosofia on olennainen osa Pokémon-kulttia. Kyllä piintyneet ja ahneet bisneshirviöt keksivät mitä vain selityksiä limaiset jälkensä peittääkseen. Ja mitä tv-sarjan sisällöstä voi sanoa: ei päätä eikä häntää. Mutta sehän taas ei nykyihmistä kiinnosta muutenkaan. Siis, ei aikuisiakaan, on vain trendikästä valittaa sen köyhyyttä viihtymisen ja kuluttamisen toreilla.

Mikään ei ole ikuista. Tämäntyyppisiä ilmiöitä tulee ja menee. Seuraavat villitykset vain odottavat vuoroaan nurkan takana. Aikuiset ovat aina olleet huolissaan nuorison villitsemisestä ja silti suurin osa on varttunut tuikitavallisiksi tallaajiksi ja nöyriksi veronmaksajiksi. Jos jokin Pokémon-ilmiössä arveluttaa, se on lasten mielikuvituksella ja tunne-elämällä härski rahastaminen, mikä nyt taas ei ole mikään uusi ilmiö. Kuinkahan moni polvenkorkuinen halajaa pelejä ja kortteja oikein tosissaan? Ehkä enemmän tämä on niitä juttuja, joita pitää olla, koska kavereillakin on. Esimerkiksi pelin säännöt ja muut kuviot ovat aika helppoja opetella, mutta perehtyvätkö läheskään kaikki edes niihin kunnolla. Veikkaanpa, että ennen kuin huomaammekaan niin ilmiö on menneen talven lumia ja lasten vanhemmille on jo keksitty uutta kukkaron keventäjää ja päänsäryn aiheuttajaa. Toisaalta, pääseväthän myös kasvatusasiantuntijat kerrankin pätemään, kun hätääntyneet isät ja äidit kysyvät neuvoja, miten vierottaa Pokémon-riippuvaista vekaraansa takaisin niin sisältörikas-viritteiseen normaalielämään, kuten koulunkäyntiin.