Vuoden 2001 syyskuun terroristi-iskun käsittely ei ole jäänyt amerikkalaisten viihdejättien yksinoikeudeksi. Tunkiolla tonkivat myös toisenlaiset tuottajat. Ranskalaisen näkemyksen tragedian taustoihin luo Nick Nolten ja Juliette Binochen tähdittämä Muutama päivä syyskuussa.

Lähtökohtaisesti elokuva ei sorru valtameren takaisten kilpailijoidensa tavoin yksinkertaiseen hyvän ja pahan vastakkainasetteluun, vaan tavoittelee monimutkaista kuvaa eri osapuolten päämääristä. Trilleri perustuu siihen, ettei katsoja voi tietää, kenen puolelle olisi oikeudenmukaista asettua. Sen sijaan oikeudenmukaisuus esitetään näkökulmasta riippuvaiseksi ja tutut arvot, kuten yksilönvapaus, ongelmallisiksi.

Toteutus jää kuitenkin lähtökohdan jalkoihin ja tunnelma ei pääse kehittymään, sillä se mikä on kaiketi tarkoitettu monitulkintaiseksi, osoittautuu katsojan kannalta vain ristiriitaiseksi. Argentiinalais-syntyinen ohjaaja Santiago Amigorena ei saa luotua jännitystä, joka perustelisi rainan trillerimainetta tai kantaisi tarinan tapahtumia.

Sisällön sijasta ohjaaja panostaa taiteellisuuden vaikutelmaan, joka liiallisen yrittämisen takia sortuu olemaan itsetarkoituksellista, keinotekoista ja ennen kaikkea pintakiiltoista. Huolelliset kuvaussommitelmat ovat tekijöille juonen kehittelyä tärkeämpiä ja lopputulos on tylsä ja mielikuvitukseton kertomus FBI-agenttien toiminnasta ennen kohtalokkaita iskuja.

Vaikka elokuvassa politiikasta vihjaillaan, ei siihen kunnolla päästä käsiksi. Sen sijaan huomio kiinnitetään salaperäisen FBI-agentin monimutkaisiin ihmissuhteisiin. Päähenkilöiksi nousevat hänen Ranskaan hylkäämänsä tytär, amerikkalainen poikapuolensa sekä entinen työtoverinsa, jotka matkaavat halki Euroopan kohdatakseen Nick Nolten esittämän mysteerihahmon ja kohtalokkaan menneisyytensä.

Politiikan kiemurat ja vallankäyttö jäävät irrallisiksi sivujuonteiksi, kun henkilöiden rosoisuus korostuu kaiken muun ylitse. Tarinan hahmot tahallisen selvästi poikkeavat Hollywoodin pintakiiltoisista vahanukeista, mutta sortuvat sitten totaaliseen ylilyöntiin toiseen suuntaan. Näistäkin ihmisistä on uskottavuus kaukana, ja kun mukaan ympätään tekosyvällisyyttä, on loppuvaikutelma holhoavan ärsyttävä.

Aihepiirissään amerikkalaisten kansallistunnetta huokuvat United 93 ja jopa World Trade Center pesevät tekeleen kirkkaasti. Amigorenan olisi pitänyt saada enemmän irti katsojan pakottamisesta amerikkalaista virallista totuutta vastustavaan asemaan, mutta henkilöhahmot eivät ole riittävän uskottavia, jotta heihin haluaisi samastua. Niinpä pelkkä kuvaussommittelu ei pelasta lopputulosta, jossa juonen käsittely epäonnistuu. Muutama päivä syyskuussa osoittautuu epäuskottavaksi ja tekotaiteelliseksi.

Outi Hakola

*