Vihan ja rakkauden sekä kauneuden ja rumuuden mutkikkaita liittoja tarkasteleva, kauhuelementtejä ihmissuhdekuvaukseen yhdistelevä La Belle bête henkii vahvaa tunnelmaa ja herättää syvää levottomuutta. Vaikuttavasti näytelty, haastava elokuva on sekä runollinen että kammottava kuvaus perhesuhteissa piilevästä väkivallasta.

Kanadanranskalaisen Marie-Claire Blaisin vuonna 1959 ilmestyneeseen kohuromaaniin pohjautuvan elokuvan keskiössä on sangen epätavallinen kolmiodraama. Sukurutsaisen triangelin osapuolina toimivat omistushaluinen äiti Louise (Carole Laure), eteerisen vetoava Patrice-poika (parin vuoden takaista kanadalaiselokuvaa C.R.A.Z.Y. tähdittänyt Marc-André Grondin) sekä kateuden ja katkeruuden rumentama tytär Isabelle-Marie (muun muassa Hollywoodlandissa nähty Caroline Dhavernas).

Vastikään leskeksi jäänyt, ikääntyvä Louise dominoi pienen perheensä tunnetaloutta. Monessa mielessä ratkeamispisteessä oleva nainen käyttää voimakasta seksuaalisuuttaan häikäilemättömästi hyödykseen pitääkseen kehittymätöntä, omaan maailmaansa sulkeutunutta poikaansa talutusnuorassaan. Samaan aikaan alati syrjään sysätty, naisellisten avujensa puolesta äidilleen häviävä Isabelle-Marie koettaa löytää keinoja saada oudon kaunis Patrice-veli puolelleen tai edes hallintaansa. Tuloksena on psykoseksuaalista perheväkivaltaa rumimmillaan.

Monilahjakas montrealilainen Karim Hussain on paitsi ohjannut, myös käsikirjoittanut, kuvannut ja tuottanut visuaalisesti nautittavan elokuvansa. Vaikka kauhudraaman painajaismaisen painostavaa pienoismaailmaa onkin satuttavaa seurata, lienee Sitgesin elokuvajuhlilla ensi-iltansa saanut La Belle bête Hussainin tähänastisista elokuvatöistä "helpoin". Hussainin edellisiä ohjauksia, esikoispitkää Subconscious Crueltya (1999), lyhytelokuvaa La Dernière voixia (2002) ja toista täysimittaista Ascensionia (2002), kun on pidetty varsin rankkoina eksplisiittisen seksuaalisine ja väkivaltaisine kuvastoineen.

Osana Espoo Ciné elokuvafestivaalien Yön tunteina -sarjaa esitettävä La Belle bête on harkitusti ja älykkäästi toteutettu elokuva, jonka kauheudessa ei ole mitään itsetarkoituksellista. Tarinan perusasetelma on draamallisesti niin vahva ja emotionaalisesti sikäli äärimmilleen jännittynyt ja sydänalaa ahdistava, että elokuva olisi kärsinyt, jos se olisi kiinnitetty korostuneemmin kauhuelokuvien perinteeseen. Nyt Hussainin teos on paitsi koskettava ja koetteleva, myös totuudellisuudessaan puhdistava.

Niina Holm

****