Danny Boylen 28 päivää myöhemmin (2002) oli aikoinaan naseva piristys niin sanottuun zombigenreen, vaikka ei zombielokuva edes ollut. Mutta sen verran Boylen raivotautiset berserkit olivat velkaa zombeille, että näin voidaan sanoa. Espanjalainen ohjaaja Juan Carlos Fresnadillo jatkaa alkuperäiselokuvan jalanjäljillä etenkin tiukasti rytmitellyllä ja visualisoidulla kerronnallaan tilanteessa, jossa tauti on talttunut saarivaltiossa ja Lontoota aletaan asuttamaan amerikkalaisvetoisten Nato-joukkojen valvonnassa. Ei mikään yllätys, että löytyy kuitenkin vielä taudinkantaja, ja helvetti on taas kerran irti.

28 viikkoa myöhemmin vaikuttaa alussa niin ahdistavalta tykitykseltä, että olin sitä menoa jo nostamassa sen Boylen hienon teoksen yläpuolelle, mutta sittemmin iski toppuuttelu. Pirullisen ilkeä perheteema latistuu tahattoman kököksi komiikaksi muuten jännitteisessä elokuvassa viimeistään siinä vaiheessa, kun isä ilmestyy raivotautisena jokaisen kulman takaa lapsiaan jahtaamassa.

Muutenkin espanjalaisohjaajalla on tautinen kiire, kun koodi vaihtuu punaiseksi lähes silmän räpäyksessä. Yhteiskuntarakenteiden sortuminen romahtaa ohi vielä nopeammin kuin Zack Snyderin Kuolleiden aamunkoiton (2004) remakessa. Sotilaiden siviilien teurastus latistuu muutamaksi pällisteleväksi one lineriksi ja homma jatkuu yksioikoisena räiskintäpelinä.

Perheen isän ja hänen pelkuruuttaan hylkäämänsä vaimon jälleennäkemiseltä odotin myös paljon enemmän latausta kuin peukaloa saman tien silmään. On myös liioiteltua etsiä Fresnadillon elokuvasta sen suurempia maailmanpoliittisia vertauksia, vaikka asetelmallisuus onkin olemassa. On menty veren ehdoilla, ja jos siihen haluaa tyytyä, on varmasti tyytyväinen.

Jatko-osaksi 28 viikkoa myöhemmin sisältää ideatasolla hyviä ja loppuun asti kantavia juonikulkuja, mutta nyt on annettu hurmeen viedä mennessään ja unohdettu se, että hiljaisuus ja odottelu vasta kovia tehokeinoja ovatkin. Elokuvan alussa ne ovatkin ohjaajalla loistavasti vielä näpeissä mutta mopo karkaa myöhemmin. Visuaalisesti 28 viikkoa myöhemmin on upea, rujo ja verinen niukemman budjetin tyylinnäyte, joka näyttää aidolta tekemisen meiningiltä. Siitä todistavat myös lisämateriaalien making offit. Elokuva päättyy lohduttomaan kuvaan pandemiasta, eli jatkoa seuraa varmasti.

Janne Rosenqvist

**