Aika harvoin näkee poliittista trilleriä, joka ei keskity vetäviin toimintakohtauksiin tai luhistu reikäiseen juoneensa. Intensiivisestä slummien väkivallankuvauksestaan City of God (2002) ylistetty brasilialaisohjaaja Fernando Meirelles on tehnyt melko perinteisen trillerin, joka pitää alusta loppuun tiukasti otteessaan. John Le Carrén samannimiseen romaaniin perustuva Uskollinen puutarhuri ei ole vain jännittävä, se on vieläpä niin sielukas elokuva, että päihittää useimmat tusinatehtailut genreen katsomatta. Se keskittyy ihmiskuvaukseen, pääasiassa yhden miehen mielenmatkaan, ja on kauttaaltaan täyteläistä, antautunutta työtä.

Nykyaíkaan sijoittuvassa miljöössä brittilähetystö elelee ylellistä rauhaiseloa köyhässä Keniassa, myrkyttää hyönteisiä puutarhoistaan samalla kun kansainvälinen lääketeollisuus tekee salaisia kokeita mustalle väestölle. Diplomaatti Justin Quayle (Fiennes) hoivaa autuaan tietämättömänä kasvejaan, kun kuulee vaimonsa Tessan (Weisz) raa’asta murhasta.

Vaimon menneisyyden alkaessa vähä vähältä paljastua mies ikään kuin herää horroksesta ja löytää elämälleen ainoan mahdollisen suunnan. Kun Fiennes pääsee alun typeränä hymyilevästä jäykkäilystä, hän luo henkilössään tapahtuvan muutoksen herpaantumattomalla herkkyydellä. Weisz on hehkuvan lihallinen. Hyvistä sivurooleista mainittakoon erityisesti Bill Nighy, joka saa harmittoman virkamiehen kasvoilleen ahneuden naamion.

Tyylikkäästi toteutettujen takaumien avulla valotetaan Justinin avioliittoa ja Tessan salaista aktivistielämää. Takaumien leijuvalta tuntuva aika tuo unenomaista tunnelmaa tiivistyvällä intensiteetillä etenevään tarinaan. Kuvaus- ja leikkausjälki on aistillista, samalla tarkkaa sekä maalailevaa. Kamera pääsee ihmisten iholle ja kasvot paljastavat paljon.

Hieman häiritsevää on osittainen musiikkivideo-estetiikka nopeine leikkauksineen sekä dokumenttimaisuutta korostava käsivarakuvaus. Tyylikeinot eivät tarinan kannalta vaikuta olennaisilta, enkä usko olevani ainoa, jonka tasapainoelin kärsii tärisevästä kuvasta.

Kerronta viehättää erityisesti sillä, ettei se osoittele, vaan jättää paljon katsojan oivallettavaksi. Tarinan kipupisteet näytetään enimmäkseen tunnetilojen ja symboliikan kautta. Rankkoja ja tuskallisia tapahtumia kehystää Afrikan eksoottinen maalaismaisema, joka myös karuudessaan on kuvattu nautittavan värikylläisenä.

Nina Gimishanov

****