www.Film-O-Holic.com


CARL VON HAARTMAN – 20-LUVUN JÄRVI-LATURI?


Ohjaaja Ilkka Järvi-Laturi toisti viimevuotisessa elokuvassaan History Is Made at Night jo monellakin tapaa väljähtyneen kuvion. Kylmän sodan henkeen unohtunut vakoilufarssi epäonnistui ensisijaisesti jo vanhanaikaisuudessaan eikä sitä tuorentanut edes paneutuminen romanssiin. Sijoittaessaan kansainvälisen elokuvansa tapahtumat Helsinkiin Järvi-Laturi liikkui samassa ympäristössä, jonne 1970- ja 80-luvun amerikkalaiset vakoiluelokuvat kykenivät rekonstruoimaan Moskovan. Vaikka kyse oli nytkin suurvaltapolitiikasta, elokuvan melkein ainoaksi jäänyt ansio oli kuvata Helsinkiä Helsinkinä (tämä voi tietenkin merkitä juuri yhtä paljon kuin Turku Levottomissa). Samaa valtiosuhteiden maaperää oltiin toki koluttu jo aikaisemmin suomalaisissakin elokuvissa.

Korkein voitto. Lähde: Suomen Elokuva-arkisto (http://www.sea.fi/)Elokuvahistoriastamme voi Järvi-Laturin uravaihetta ja elokuvaa verrata ainakin Carl von Haartmaniin ja Korkeimpaan voittoon (1929). Ohjaajien tilanne ja elokuvat ovat ovat melkein samanlaisen jatkumon tulosta. Siinä missä Järvi-Laturi palasi hetkeksi Hollywoodista (opintomatkoilta?) Suomeen elokuvansa pariin, teki von Haartman täsmälleen samoin. Hän oli aatelismies, joka armeijansa suoritettuaan 1920-luvun puolivälissä suunnisti Hollywoodiin. Unelmatehtaassa mies toimi eri yhtiöiden palveluksessa statistina ja oli sotilasasiantuntijana William A. Wellmanin ohjaamassa, kaikkien aikojen ensimmäisessä parhaan elokuvan Oscarin voittaneessa elokuvassa Siivet (Wings, 1927). Von Haartmanin palattua tämän jälkeen kotikonnuilleen, Suomi-Filmi palkkasi Hollywood-työläisen ohjaajakseen syksyllä 1928.

Enemmän rakkautta kuin politiikkaa

Eihän kylmä sota käsitteenä olisi tietenkään sanonut mitään Korkeimman voiton aikalaisyleisölle. Elokuvan tapahtumia värittääkin vahvasti juuri Suomen ja Neuvostoliiton välinen naapuruussuhde ja sen kompleksisuus. Kyse on toki enemmän rakkaudesta kuin ulkopolitiikasta. Miehen ja naisen suhdetta myöten elokuvan ainekset ovat Järvi-Laturin elokuvaa täysin vastaavat: tarinan tapahtumapaikkana on Helsinki, ja ainekset käsikirjoitukseen löytyvät vakoilusta, romanssista, komediasta ja seikkailuhengestä.

Vakoiluelokuvan oudoksuttavan viihteellisessä lajissa Korkeimman voiton voi sanoa onnistuvan huomattavasti paremmin kuin Järvi-Laturin elokuvan. Sen poliittisista katsantokannoista voi vain olla monta mieltä. Nimenä Korkein voitto antaa kyllä oikean kuvan elokuvan sisällöstä, mutta tarjoaa siinä suhteessa myös hupaisan yllätyksen. Elokuvan alussa krapulastaan toipuva ja rahojansa hummannut Paroni von Hagen (ohjaaja itse) lähtee aamugrogille ravintolaan ja huomaa sanomalehdestä voittaneensa pääpalkinnon arpajaisissa. Tämä tarkoittaa kovan luokan rahasummaa.

Saman lehden sivuilta hän bongaa myös ilmoituksen venäläisen tanssijattaren, Vera Vasiljevnan (Kerstin Nylander) Suomen vierailusta. Hän järjestää tapaamisen ja viettelee naisen. Syntyy vähintäänkin romanssi, jonka aikana paroni ja Vera tutustuvat niin Suomenlinnaan kuin käyvät hylkeenpyyntiretkellä Mäkiluodollakin. Vera on kova piirtämään ja häntä sattuu erityisesti kiinnostamaan juuri Suomenlinnan näköalat ja armeijan ruutikellarit. Paronille rakkauden petollinen puoli valkenee vasta Mäkiluodolla, kun Vera kyselee upseereilta, kuinka pitkälle sieltä tykinkuula lentää. Keskellä lumista jäänpintaa sattuu tragedia.

Ei niin vakavaa puolueellisuutta

Korkeimman voiton loisteliaita kuvia on mahdoton vastustaa, mutta sen poliittisen argumentoinnin voi ja ei voi ottaa vakavissaan. Sen puolueellisuus on varsin selkeää, mutta onneksi von Haartmanilla on ollut Hollywoodin tuomisinaan myös leikkimieli mukana. Siksi myös sinivalkoisuuden patetiat nähdään piristävästi välillä ei-tahattoman koomisessa valossa. Näin voi sanoa ainakin poliisien säntäilevästä tarmokkuudesta, paronin itseironisen huvittavasta jokataitajan hahmosta ja sukupuolten ajoittain varsin epäsiveellisestä dialektiikasta.

Päävakoojaa eli Veran "työnantajaa" esittää Aku Korhonen juuri niin Leninin näköisenä kuin vain voi. Kun hän on humaltuneena lähikuvassa, jo melkein sarvet kasvaa päästä. Kerstin Nylander on pikimustine, suorine ja lyhyine hiuksineen huomattava Louise Brooksin kopio, mutta vakuuttava sellainen – ei varsinainen vamppi. Näyttelijäsuoritusten, rakkauskohtausten ja toiminnan humoristinen ja jahkailematon ote välittävät tunteen Hollywoodin myöhemmästä slapstick-hengestä ja poliittisen teeman johtamana erityisesti Ernst Lubitschin Ninotchkasta (1939).

Aikansa useimmista suomalaisista elokuvista Korkein voitto varmaankin eroaa sujuvalla kerronnallaan ja kekseliäällä ilmaisullaan (esim. hylkeenpyyntikohtaus on visuaalisesti vangitseva). Helsinki näyttäytyy elitistisessä valossa hotelli Kämpin houkuttelevista ja aistittavan tupruavista salongeista valkean lumen keskellä körötteleviin komeisiin automobiileihin. Siinä, kun History Is Made at Night yritti nähdä asiat nykyvalossa jotenkin moniulotteisemmin, nimittäisivät jotkut varmaan von Haartmanin tyyliä sanonnalla "suuren maailman mallinen".

Lopussa ollaan ilmeisesti Katajanokan vankilan portilla, jonka ulkomaailmaan aukeavalle puolelle Vera on jo siinä vaiheessa astumassa. Häntä vastaanottamaan on tullut paroni, jota syleillessään Vera lausahtaa ylimaalliset sanat: "Rakkaani, nyt olemme me molemmat saaneet korkeimman voiton." Elokuvan lopetuksena ja tapahtumien päätepisteenä tarkoittaa tämä samalla kertaa sekä sinivalkoisen Suomen että moraalin ja rakkauden voittoa. Siten sanat voisivat koskea koko kansallisromanttisen "Suomi-filmin" näkökulmaa kansallisuuteen, kun venäläisestä naisesta on muokattu kelpo suomalainen rakkaustarinan, poliittisen voiton ja oikeuden tuomion avulla.

Kulttuuripääkaupunkivuoden juhlaelokuva

Korkein voitto esitettiin Suomen elokuva-arkiston restauroimana ja Radion sinfoniaorkesterin säestämänä 14.10.2000 Helsingin kulttuuripääkaupunkivuoden juhlaelokuvana. Tietty mielenkiintonsa on siinä, että juhlan kohteeksi oli valittu näinkin poliittinen elokuva. Neutraalimminkin värittyneitä – vai pitäisikö sanoa valkaistuneita – Helsinki-elokuvia olisi filmikellarin uumenista saattanut löytyä restauroitavaksi. Erityisen kattavasti Korkein voitto ei Helsingin seutua ja ilmapiiriä puolentoista tunnin aikana kuvaa, mutta toki visuaalisella silmällä.

Kulttuuripääkaupunkisäätiön johtaja Georg Dolivo huomautti ennen näytöstä, että Korkeimmalle voitolle ajat ovat nyt suotuisammat kuin 1970-luvulla, jolloin sitä ei olisi uskallettu esittää lainkaan. Kuinka ollakaan, televisiossa Korkein voitto lähetettiin jo vuonna 1984, joten patoutuneimman myötämielisyyden aika on jo tovin ollut ohi.

 


Jukka Kangasjärvi /


[pääsivu] [ensi-illat] [videot] [palsta] [wider screen]

www.Film-O-Holic.com