Film-O-Holicin haastattelussa Jarmo Lampela

Jarmo Lampela - © Lasihelmi Filmi Oy Jarmo Lampela tuli tunnetuksi nuorisoelokuvallaan Sairaan kaunis maailma. Jo tämä esikoispitkäelokuva antoi ymmärtää ohjaajan potentiaalista. Siitäkin huolimatta Joki on yllätys, sillä tunnekuvaltaan yhtä koskettavaa ja eheää elokuvaa ei Suomessa ole tehty vuosiin. Joki on kansainvälisesti kerronnalliset mittapuut täyttävä elokuva tämän päivän Suomesta.

Ideansa Lampela ammensi lööpistä, joka kertoi nuoren naisen ja tämän pienen lapsen hukuttautumisyrityksestä. Puolivuotta aiemmin ohjaaja itse oli kokenut sivullisena ja auttajana itsemurhayrityksen, joten lööpistä aiheutunut tunnereaktio oli voimakas. Tytön teko jäi mietityttämään Lampelaa ja niinpä hän halusi tehdä elokuvan tunteista.

– "Tämä tyttö jäi sillä lailla vaivaamaan, koska hänellä oli lapsi sylissään. Aloin miettimään sitä tunnetta, että mikä se on ylipäätään ollut, kun on tämän ratkaisun tehnyt. Onko se ottanut lapsen mukaan rakkaudesta lapseen, vai mitä siinä on ollut takana ja sitä kautta aloin ylipäätään miettimään sitä, että voisiko kirjoittaa elokuvan tunteista."

Episodielokuva

Joki rakentuu kuudesta episodista, jotka ovat elämän erilaisia perustilanteita. Tilanteisiin on suodattunut niin ohjaajan omia kokemuksia kuin kuultuja läheisten ja tuttujen kokemuksiakin, siis elämää.

– "Ne ovat perustilanteita, jotka ovat aika kliseemäisiäkin. Mies tulee kotiin ja lapset kertovat, että äiti on sisällä toisen sedän kanssa. Varmaan mykkäelokuvasta lähtien näitä tilanteita on käytetty komediassa ja tragediassa. Niitä kun lähti käsittelemään, niin yritti saada sellaisen kuljetuksen siihen, että henkilöt joutuvat tekemään tunteen kautta päätöksiä. Tästä lähtötilanteesta, koska se on niille selvä, niin se polku on pikkuisen eri kun mitä voisi ajatella, että mitä siinä seuraavaksi tapahtuu."

Lampelan Joki on episodielokuva, jota on verrattu esimerkiksi Altmanin Short Cutsiin ja Andersonin Magnoliaan. Ohjaaja itse ei ole vertaamisesta vaivaantunut, vaan pikemminkin otettu.

– "Jos niihin on verrattu, niin voi olla ihan tyytyväinen. Eikä verrata kaikkien aikojen huonoimpiin episodielokuviin... että tämä olisi mennyt episodielokuvien ö-mappiin. Tietenkin se on mukavampaa näin päin."

Varsinaisia vaikutteita Lampela ei sano ottaneensa viime vuosien menestyneistä amerikkalaisista episodielokuvista. Hyvät episodielokuvat ovat lähinnä toimineet rohkaisuna lähteä tekemään tämän tyyppistä elokuvaa. Varsinainen riskinotto onkin ollut lähinnä siinä, että saa muut, kuten tuottavat ja rahoittavat tahot, uskomaan käsikirjoitukseen ja projektiin.

Arkinen ja koskettava

Lampela pitäytyi tietoisesti myös tuntemattomammissa näyttelijäkasvoissa jo uskottavuudenkin takia. Tunnetut ja kuluneet kasvot eivät välttämättä vakuuttaisi pikkukaupungin asukkeina. Moni Joessa nähtävä näyttelijä debytoikin valkokankaalla ja useimmat ovat olleet ohjaajalle ennestään tuttuja televisio- ja teatteriprojektien kautta. Nykyhetki ja suomalaisuus ovat osin tätä kautta hyvin elokuvassa läsnä ja suomalaista yhteiskuntaa Lampela on myös lähtenyt hakemaan.

– "Mielellään kuvaa ikään kuin tässä ajassa olevia asioita ja vielä sellaisia, joihin itselläkin on jokin henkilökohtainen suhde, niin että se ei vain ole tarina, vaan siellä on niin kuin… En usko, että tässä elokuvassa on yhtä suurta väitettä, koska minulla ei ole elämästä yhtä sellaista suurta väitettä, sellaista että näin, kun teet niin elämässä on onnellista, vaan ehkä tämä on jonkinlainen elokuva suomalaisten ihmisten epätäydellisten elämien rikkaasta maailmasta."

Joen henkilögalleria ja tarinakuvasto on arkisuudessaan rikas ja monivivahteinen, ja tarjoaa katsojille varmasti samastumis- ja eläytymiskohteita. Elokuvan voi perustellusti olettaa synnyttävän katsojissa vahvojakin tunnereaktioita ja siihen Lampela on myös itsekin pyrkinyt.

– "Jos tämä löytäisi katsojansa ja vielä sillä tavalla, että ne katsojat pystyisivät tunteen kautta elämään tässä elokuvassa mukana, niin silloin voisi sanoa, että tämä on onnistunut. Jos tämän katsoo ihan kylmän viileästi, luomenkaan värähtämättä, niin sitten elokuvassa on vikaa."

Lampela tarinat avautuvat varmasti parhaiten niille, jotka elämässään ovat itsekin kokeneet vastaavan suuntaisia tapahtumia. Elämänkokemus avaa katsomista ja näkemistä, sen toteaa myös ohjaaja itse.

Elokuvan lopullisen muodon suhteen tehtiin myös kokeiluja, mutta näkemys lopputuloksesta säilyi muuttumattomana, vaikka loppukappaleeksi valittu Hectorin Kaikki tahtoo rakastaa hahmottuikin vasta leikkausvaiheen loppumetreillä.

Kaveri joka auttaa kaikkia

Elokuvan tekoprosessi määrittyi episodirakenteen myötä myös hieman poikkeukselliseksi, kun näyttelijät ja kuvaustyylit vaihtuivat viikoittain. Lopputuloksen hahmottamista pitää kuvausten aikana korostaa ja Äänekoskelle kuulemma kuskattiin kuvatut episodit kasetteina, jotta tiimi voi puntaroida tehtyä jälkeä ja verrata sitä tehtäviin episodeihin. Itselleen Lampela hahmottaa tällaisessa projektissa roolin kaverina, joka auttaa kaikkia.

– "Ohjaaja on se kaveri, joka auttaa kuvaukissa kaikkia. Jos siihen ikään kuin pääsee, niin sitten, ainakin minä, olen oikeilla jäljillä, koska en yritäkään olla kovin auktoritaarinen ohjaaja, niin että käskisin kuvauksissa, vaan enemmän näen kaiken tiimityönä. Varmaan sen takia esimerkiksi taiteellisesti vastuulliset henkilöt ovat pysyneet aika samoina viimeiset kuusi seitsemän vuotta. Ehkä se on sellainen kapellimestarin rooli, jota siellä yrittää toteuttaa."

Lampelan seuraava elokuva on jo suunnitteilla. Aihe on entistäkin yhteiskunnallisempi, kun tarina kertoo kahdesta Rakennushallituksen laittomasti irtisanomasta siivoojasta. Mannerheimista kertovan lyhytelokuvan tuottaminen myös kiinnostaa, tosin ohjaajan puikkoa ei heiluttele Renny. Mistä itse asiassa on kysymys, kannattaa kuunnella kokonaisuudessaan Lampelan haastattelu myös RealAudiona.

ks. ensi-illat:
- Episodielokuvan virtaa
- Kansallisesti merkittävä elokuva