Enter The Dragon

Kaikki muu on hulluutta

Joskus on tehtävä rajanvetoa sen välillä, arvosteleeko elokuvaa vai monumenttia, ja Bruce Leen Hollywoodin ensiesiintyminen kuuluu selkeästi jälkimmäiseen kastiin. Muutamaa viikkoa ennen elokuvan ensi-iltaa mystisesti kuollut kung-fun toisinajattelija painoi merkkinsä kulttuurin alitajuntaan juuri Enter the Dragonin (1973) kuvastolla: Bruce kyyristyneenä kissamaiseen taisteluasentoonsa, tuoreet veriset viirut halkoen kasvoja ja rintakehää. Elokuvan pääosassa onkin yksin ja ainoastaan Bruce Lee, tai oikeammin tämän ruumis, joka on Van Dammea ennakoiva yhdistelmä siroutta ja teräsnyörinä ihon venyvyyttä koettelevaa lihasmassaa. Teoksesta onkin sanottu, että elokuvan tarinan kaikinpuolinen hölmöys ja muiden näyttelijöiden könsöys onkin jälkeenpäin ajatellen vain siunaus, sillä kontrastin takia Brucen ansiot hohtavat sitäkin kirkkaampina.

© Warner Bros. Käsikirjoitus puhuu puolestaan: Shaolin-temppelin oikeelliselta polulta loikannut Han (Shih Kien) asustaa despoottina yksityisarmeijansa vartioimalla saarella ja järjestää siellä taisteluturnauksia, joiden voittajat hän palkitsee ja palkkaa töihin itselleen. Vaikka turnajaisiin saapuu monenmoista onnenonkijaa, Brucen lähettävät paikalle salaisen palvelun asiamiehet, jotka haluavat tehdä lopun Hanin heroiinibisneksestä. Aidon yhteensattumalogiikan mukaan Brucelle tarjoutuu myös tilaisuus maksella henkilökohtaisia kalavelkoja sekä Shaolinin temppelin että kuolleen siskonsa puolesta. Brucen siskoa esittämään valittiin kiinalaisen leffa-kung-fun ykkösnainen, Angela Mao Yin, jonka epäkiitollinen rooli katetaan yhdessä ainoassa muistelukohtauksessa. Opetus: lännessä tappelu on miesten hommaa.

Kässäri on siis kauniisti sanottuna höhlä, ja Lalo Schifrinin inspiroitunut musiikki "kiai!"-huutoineen nostanee hymyn vakavankin katsojan huulille. Onkin ymmärrettävä, että tämä Suomen "videoensi-ilta" (elokuva kiellettiin aikanaan meillä) on miltei kolmekymmentä vuotta vanha viritys, ja martial arts -genre on tuona aikana ottanut loikkauksia seitsemän peninkulman saappailla. Siksi pisteet Warner Home Videolle ennen elokuvaa nähtävästä puolen tunnin mittaisesta "kulissien takaa" -dokumentista, joka siis osaltaan auttaa tunnistamaan teoksen historiallisen erityisarvon.

© Warner Bros. Ajan henki on näkyvissä elokuvan erikoisessa rotusopassa: Bruce Leen ikävästi itämaista etnisyyttä koetettiin Hollywoodissa aikanaan pehmentää ottamalla messiin anglovalkoinen sankariehdokas John Saxon, jolle kung-fu näytti tuottavan suuria vaikeuksia. Afroamerikkalaisten edustajaksi keltaisen miehen temmellyskentälle päätyi kolmantena pyöränä Jim Kelly, joka jatkoi kung-fu-uraansa 1970 -luvulla hetken menestyneessä ns. blaxploitaatioelokuvassa.

Enter the Dragon kuvastaa aikansa seksuaalisia rotuideologioita typerryttävän suorasukaisella tavalla. Saxon saa hoitaakseen yksiavioisen, romanttisen suhteen. Bruce ei askeettisten itämaan soturipyhimysten tapaan naisista piittaa vaan treenailee potkujaan huoneessaan yksin ähisten. Kelly taas saa niskoilleen mustan miehen taakaan seurueen "orina", joka hoitelee vaikka viisi naista illassa. Naisseuran järjestävä Han on nimittäin ottanut saarellaan ohjenuorakseen Nietzschen hulvattoman aforismin, joka vapaana käännöksenä menee kutakuinkin täten: "Mies on kasvatettava soturiksi ja nainen väsyneen soturin virkistykseksi. Kaikki muu on hulluutta!"

Enter the Dragon tarjoaa tietysti filosofiaa omastakin takaa, vai miltä tämä Hanin repliikki kuulostaa: "Voima on tärkein hyve, sillä se tekee mahdollisiksi kaikki muut hyveet." Kenenkään ei tarvitse jälkikasvuaan millään Hegelillä valistaa; nuoriso sivistyköön ja kasvakoon itsetuntemuksessa katsomalla parin vuosikymmenen takaisia martial arts -klassikoita.