Beavis and Butt-Head Do America

Amerikan vaarallisimmat

Aikanaan Tracy Ullman Shown välitrippeinä alkanut kertomus oudon ydinjätekaupungin keltaisista pallosilmistä saavutti suunnatonta menestystä. Matt Groeningin luoma sarja hulvattomasta Simpsonien perheestä erkanikin nopeasti omaa nimeään kantavaksi animaatiosarjaksi. Eräs The Simpsons –sarjan saavuttaman suosion salaisuuksista oli sen vilpitön ja avoin kommentointi ajankohtaisista ja aroista aiheista. Osansa osuvista kommenteista ovat vuosien saatossa saaneetkin niin televisioväkivalta, amerikkalainen oikeusjärjestelmä kuin kansalaisaktivismikin ...ja kaikki muutkin amerikkalaisen yhteiskunnan oikeudet, vääryydet ja kummallisuudet.

Myös Mike Judgen luomat MTV-kanavan omintakeiset musakommentaattorit Beavis ja Butt-head ovat lähteneet kokeilemaan siipiensä kantavuutta alkuperäisen estraadinsa ulkopuolelle. Suurta suosiota saaneiden suorasanaisten höhöttelijöiden toilailuja voi nyt ihmetellä videolla saatavana kokoillan kohelluksena. Kauhukaksikon ideaisän ja äänen ohjaama seikkailukertomus kahden tv-zombin toilailuista pitkin ja poikin Yhdysvaltoja on erittäin nautittavaa katsottavaa. "Asiantuntevien" musiikkiarvostelujen sijaan elokuvassa kyytiä saavat lähes kaikki mahdolliset (ja joskus jopa mahdottomatkin) aiheet. Anarkististen ja lukutaidottomien velikultien silmien kautta tarkasteltu amerikkalainen kulttuuri saa aivan uudenlaisen ilmeen.

Matka maan halki

King Kong vs. Godzilla ja Shaft/Charlien enkelit –parodia-aloituksella eteenpäin säntäävä Beavisin ja Butt-headin omintakeinen "kulttuurimatka" kotomaansa halki on kyllästetty raikkaalla huumorilla. Elokuvan sankarit haahuilevat ilman sen kummempaa juonta vain tilanteesta toiseen aiheuttaen tietämättään tuhoa, kärsimystä ja mielipahaa. Kaverukset ovat huomattavasti kiinnostuneempia käymälöiden teknologian tasosta kuin elämää suuremmista kulttuurimaisemista. Onnistuvatpa kaverukset toilailullaan tuhoamaan Hooverin padon ja aiheuttamaan Amerikan historian suurimman liikenneonnettomuuden. Äärimmäisen huvittavia ovat myös kaverusten luostarissa ottamat ripitysten vastaanotot, joista sankarukset tosin saavat jo taivaallisen rangaistuksensakin:

Synnintunnustaja A: Isä, pyydän anteeksi syntejäni. Makasin naisen kanssa, ja...
Butt-head: Ihan tosi? Höh-höh-höh. Oliks se alasti? Höh-höh-höh...
Synnintunnustaja A: Oli. Pyydän anteeksi...
Butt-head: Siistii! Höh-höh-höh. Näitsä niinku sen tissit? Höh-höh-höh.
Synnintunnustaja B: Montako Ave Mariaa?
Beavis: TUHAT! Näh-häh-häh. Ja LYÖ ITTEÄS! Näh-häh-häh!
Synnintunnustaja B: Nytkö?
Beavis: TEE SE! Näh-häh-häh. KOVEMPAA. Näh-häh-häh. UUDESTAAN! Näh-häh...

Köyhähkö juoni eteneekin todellisten oivallusten kautta. Erityisen onnistuneita oivalluksia elokuvassa ovat mm. Beavisin veikeä musiikkivideohallusinaatio Metallica-fanin popsittua kaktusta janoonsa ja kuoleman kielissä taistelevan parivaljakon äkillinen mielenkiinnon herääminen seuraamaan ateriaa odottavien korppikotkien lisääntymispuuhasteluja. Elokuvan "suuren tarinan puuttuminen" toimiikin leffan tehokeinona – se ei itse asiassa kaipaakaan sen kummempaa juonta. Elokuvaperinteitä erityisesti musiikin avulla halventava parodiointi luo leffaan täysin uusia ulottuvuuksia.

Ei vain kokoillan rock-video

Mike Judgen elokuvaksi vääntämä tarina kahden sosiaalisen imbesillin vallattomasta matkasta halki Amerikan on vailla minkäänasteista vertaistansa. Matt Groeningin omassa sarjassaan esittämä yhteiskunnallinen kritiikki on nostettu kolmanteen pontenssiin Robert Crumb –tyylisten hahmojen sekoillessa valkokankaalla. Kaukaisiksi kakkosiksi jäävät myös tarinan kerronnassa Ralph Bakshin ja Robert Taylorin versiot Crumbin luoman Fritz-kissan psykedeelisistä ja huumeiden kyllästämistä 60- ja 70-lukujen seikkailuista. Ympäri Yhdysvaltoja haahuilevat kaverukset ovatkin omintakeisia kummajaisia outoine ja kieroutuneine ajatuksineen. Rankaa tarinaa tukee vielä rankempi musiikki. "Ääniraitaan" ovat päässeet MTV-kommentaattorien suosikkibändit. Tarina on vauhditettu White Zombien, AC/DC:n, Ozzy Osbournen ja tietysti Red Hot Chili Peppersin hittikappaleilla.

Elävässä kuvassa käyskentelevien hahmojen kautta kyytiä saavat mitä moninaisimmat arvot ja yleiset ennakko-odotukset. Kertomuksen sankarit edustavat ennen kaikkea asennetta ja kulttuurin aikaansaamaa tulosta. Beavis ja Butt-head ovat malliesimerkkejä television orjuuttamista ihmisistä, jotka ovat erkaantuneet ympäröivästä maailmasta. Kaksikon röyhkeän välinpitämättömyyden vastavoimana on "Lesbo lokki" –hippikappaleita oppitunnilla vääntävä vasemmistopainotteinen ja kansalaisoikeustietoinen kansakunnan kynttilä. Pilaa amerikkalaisuudesta tekevät myös niin karikatyrisoidut FBI- ja ATF-agentit kuin amerikkalaisten perusarvojensa varaan laskeva kaksikon terrorisoima Andersonien perusperhe.

Jokaisessa meissä asuu pieni Beavis ja Butt-head

Mike Judgen ohjaaman elokuvan viehätys on amerikkalaisia perusarvoja terrorisoivassa kerronnassa. Vallattomasti etenevän "silppurin" eteen joutuvat vuoroin yhteiskunnan ja vuoroin elokuvaperinteen muodot ja lainalaisuudet. Lopullisen tarinan sulkevan oivalluksensa ohjaaja säästääkin elokuvansa loppumetreille. Suorastaan hellyttävä vanhojen kumppanusten jälleennäkeminen kruunaa maukkaan tarinan. Ei elokuvasta yksinkertaisesti voi olla pitämättä (tai sitten vihaamatta).

Beavis and Butt-head Do America –leffan tehokkuus perustuu äärimmäisyyksiin ja puhuttelevuuteen. Beavisin ja Butt-headin radikaalit ja kompromissittomat hahmot herättävätkin varmasti katsojiensa menneisyysnostalgioita. Mike Judgen elokuva puhutteleekin omalla tavalla meissä jokaisessa asuvaa pientä (tai sitten vähän suurempaakin) ilkiötä ja yhteiskuntaa vastaan kapinoivaa raggaria. Elokuva on hauska ja toimiva kertomus siitä, mitä me pahimmillaan tai parhaimmillaan olemme!