Elämän valhe
Espanjalaisohjaaja Alejandro Amenábarin tuotanto on ollut
yllättävän laadukasta. Yhä elokuvateattereissa pyörivä älykäs kummitustarina The
Others on nauttinut laajaa suosiota. Takavuosina nähty Tesis on
puolestaan kiero analyysi kuolemasta ja väkivallan kiehtovasta maailmasta. Vuonna 1997
valmistunut Avaa silmäsi on tyylipuhdas esimerkki ohjaajan urakehityksen
nousuvaiheilta.
Tarinan alussa esitelty César
(Eduardo Noriega) on huikentelevaisuuksiin sortuva nuori ja rikas 25-vuotias poikamies.
Pinttyneenä naisten metsästäjänä hän iskee syntymäpäivillä silmänsä parhaan
kaverinsa tyttöystävään Sofiaan (Penelope Cruz) ja illan päätteeksi päätyy samaan
petiin tämän kanssa. Césarin edellinen heila Nuria (Najwa Nimri) päättää kostaa
teon julmalla tavalla. Hän houkuttelee Césarin autoonsa ja ajaa tahallaan rajun kolarin.
Onnettomuuden seurauksena Césarista tulee kasvoistaan ruhjoutunut hirviö. Tässä
vaiheessa tarinan todellisuus särkyy pahasti ja muuttuu painajaismaiseksi mosaiikiksi.
Yllättäen César löytää itsensä vankimielisairaalasta murhasta syytettynä. Seuraa
huimaava matka ihmismielen syövereihin, josta etsitään vastausta siihen, mitä on
tapahtunut ja miksi.
Amenábarin käsittelyssä
todellisuuden ja unen väliset raja-aidat kurotaan niin äärimmilleen kiinni, että
katsoja jää välillä hölmistyneenä miettimään, mistä elokuvassa loppujen lopuksi
on kyse. Pahimmillaan kerronta on nimittäin yhtä kaistapäistä kuin Philip K. Dickin
tarinoissa. Amenábar yrittääkin alleviivaten osoittaa, että kiinteänä ja ehyenä
pidetty elämä on pelkkää hajoavaa illuusiota. Päähenkilö Césarin osoitetaan alusta
saakka elävän valheessa ja omilla valinnoillaan hän pohjustaa tietä, joka johtaa kohti
omaa yksityistä helvettiä. Pirstalemaisuudestaan huolimatta Avaa silmäsi pystyy
vangitsemaan katsojansa. Yhä painajaismaisemmaksi muuttuva tarina on kaikesta huolimatta
niin älykkäästi rakennettu, että se pitää otteessaan aivan loppuun asti. Elokuva
voidaankin luokitella lähinnä psykologiseksi trilleriksi, vaikka muut lajityyppipiirteet
tekevät siitä varsin omaperäisen.
Kaiken kaikkiaan Avaa silmäsi on varsin onnistunut ja
myönteinen kokonaisuus ja osoitus siitä, että Espanja on ollut jo pitkään
eurooppalaisen taide-elokuvan vahvaa ja elinvoimaista tuotantoaluetta. Dvd:llä
oheismateriaalia on kuitenkin liian vähän, joten siitä tulee jälleen armotta
miinuksia. Levyn teknisestä tasosta ei sen sijaan löydy juurikaan moitittavaa.
Kuten muista arvioista on hyvin tullut ilmi, valitettavan monet
katsojat ovat epäilemättä jo nähneet elokuvasta replikoidun ja Tom Cruisen
tähdittämän Vanilla
Sky'n. Amenábarin mainio alkuperäisversio tarjoaa Cameron Crowen tekeleelle
melkoisen pahan jälkimaun. Mikäli et ole uudelleenjulkaisua nähnyt, voit kiittää
itseäsi ja panostaa nyt laatuun.
DVD / kuva: Anamorfinen Widescreen 1.85:1; ääni
Dolby Digital 2.0; tekstitetty (voi katsoa ilman tekstitystä), extrat: Traileri,
Biografioita, Tuotantotietoja.
|