|
MENOLIPPU MOMBASAAN
Ensi-ilta: 06.09.2002 (25 kopiota) |
|
Sairas matka Kotimaisen elokuvan vankistunut asema on suonut vähemmän tunnetuille ja uusille tekijöille mahdollisuuden kunnostautua pitkän valkokangaselokuvan vaativalla saralla. Tämä on tuonut vaihtelevuutta ja rikkautta tarjontaan ja moni viimevuosien kotimaisista elokuvista on saavuttanut yleisönsä, vaikka rehellisyyden nimissä on todettava, että elokuvalliseen laatuun olisi edelleenkin panostettava. Valitettavan usein suomalaisen elokuvan tunnistaa kuvakerronnan oppikirjamaisesta kaavamaisuudesta ja persoonallisen ilmaisun puutteesta. Ideoista ja taidoista tuskin on kysymys, vaan pikemminkin tekijöiden ja tuottajien arkuudesta luottaa persoonallisuuteen ja omiin näkemyksiinsä. Suomalaisilla budjeteilla on turha yrittää harppoa suuren maailman tuotantojen viitoittamilla teillä. Lampelan Jussi-palkittu Joki ja Kaurismäen Cannes-juhlittu Mies vailla menneisyyttä ovat mitä parhaimpia esimerkkejä siitä, että elokuvatekijöiden tulee luottaa omiin lähtökohtiinsa ja näkökulmiinsa ja jalostaa niistä kansainvälistä vertailua kestävää elokuvakerrontaa, eikä suinkaan yrittää löytää kansainvälisen valtaelokuvan kerrontatyyleistä suomalaista persoonallisuutta. Sieltä sitä ei löydy ja sen ovat hyvin osoittaneet nuorista aikuisista kertovat yleisömenestyksemme.
Tragedian purkaminen rilluttelulla on enemmän kuin päälleliimattua ja saa koko elokuvan tuntumaan hyvin yhdentekevältä. Sanoma on tietysti siinä, että vakavankaan sairauden ei pidä antaa viedä elämänhalua ja jos elämää todellakin lähdetään hakemaan road-reissulta olettaisi päähenkilöiden kasvavan tässä prosessissa. Peten ja Jusan kasvamista konkreettisempaa on kuitenkin parivaljakon väsähtäminen loppua kohden. Keskiluokkaisen perhenuoren ja koulukotikasvatin arvomaailmakonfliktitkin toistavat varsin vanhoja kaavoja, eivätkä kummankaan silmät tunnu avautuvan omalle sokeudelleen.
|
Juha Rosenqvist / © 2002 Copyright Film-O-Holic |
Linkit: |
[pääsivu] [ensi-illat] [videot] [palsta] [wider screen]
|