Menolippu Mombasaan

Sairas matka

Kotimaisen elokuvan vankistunut asema on suonut vähemmän tunnetuille ja uusille tekijöille mahdollisuuden kunnostautua pitkän valkokangaselokuvan vaativalla saralla. Tämä on tuonut vaihtelevuutta ja rikkautta tarjontaan ja moni viimevuosien kotimaisista elokuvista on saavuttanut yleisönsä, vaikka rehellisyyden nimissä on todettava, että elokuvalliseen laatuun olisi edelleenkin panostettava. Valitettavan usein suomalaisen elokuvan tunnistaa kuvakerronnan oppikirjamaisesta kaavamaisuudesta ja persoonallisen ilmaisun puutteesta. Ideoista ja taidoista tuskin on kysymys, vaan pikemminkin tekijöiden ja tuottajien arkuudesta luottaa persoonallisuuteen ja omiin näkemyksiinsä. Suomalaisilla budjeteilla on turha yrittää harppoa suuren maailman tuotantojen viitoittamilla teillä.

Lampelan Jussi-palkittu Joki ja Kaurismäen Cannes-juhlittu Mies vailla menneisyyttä ovat mitä parhaimpia esimerkkejä siitä, että elokuvatekijöiden tulee luottaa omiin lähtökohtiinsa ja näkökulmiinsa ja jalostaa niistä kansainvälistä vertailua kestävää elokuvakerrontaa, eikä suinkaan yrittää löytää kansainvälisen valtaelokuvan kerrontatyyleistä suomalaista persoonallisuutta. Sieltä sitä ei löydy ja sen ovat hyvin osoittaneet nuorista aikuisista kertovat yleisömenestyksemme.

© 2002 Cinemaker Mutta, elokuva on kaupallista ja markkinavetoista toimintaa, joten reseptit, joilla pulla saadaan nousemaan, ovat myös käytössä. Elokuvaa promotoivat soundtrackit, kirjat, tuotesijoittelut, tähtihaastattelut ynnä muut ovat vakiinnuttaneet paikkansa meilläkin. Hannu Tuomaisen debyyttielokuva Menolippu Mombasaan on juuri tämän ajan suomalainen elokuvatuote. Se on tasavarma viihdepaketti kohderyhmänään nuoriso.

© 2002 Cinemaker Tarina kertoo kahdesta syöpää sairastavasta kaveruksesta, jotka lähtevät reissaamaan Suomen halki toisen tyttöystävän luo. Poikien sairaudella ei tarinassa surkutella, mikä on hyvä. Toisaalta sairaus on vain kevytmielinen selitys kaverien vastuuttomalle irtiotolle, mitä on draamallisesti hieman vaikea niellä. Vaikuttaa siltä, että vakavaa asiaa painetaan vain villaisella.

Tragedian purkaminen rilluttelulla on enemmän kuin päälleliimattua ja saa koko elokuvan tuntumaan hyvin yhdentekevältä. Sanoma on tietysti siinä, että vakavankaan sairauden ei pidä antaa viedä elämänhalua ja jos elämää todellakin lähdetään hakemaan road-reissulta olettaisi päähenkilöiden kasvavan tässä prosessissa. Peten ja Jusan kasvamista konkreettisempaa on kuitenkin parivaljakon väsähtäminen loppua kohden. Keskiluokkaisen perhenuoren ja koulukotikasvatin arvomaailmakonfliktitkin toistavat varsin vanhoja kaavoja, eivätkä kummankaan silmät tunnu avautuvan omalle sokeudelleen.

© 2002 Cinemaker Vastuun hakeminen vastuuta ensin pakenemalla on turha nuorisoelokuvien kapinointiklisee. Kyse on iankaikkisesta aikuistumisesta, jonka mekastava kuvaaminen olisi ainakin vanhemman ja kärsimyksenä läpikäyneen katsojan silmissä kaivannut syvempiä hahmorakenteluja. Haluavat tekijät sitä tai eivät, niin viihde-elokuvallakin on aina sanomansa, siksi ei ole elokuvallekaan väärin pysähtyä pohtimaan tekemisiään. Epäilenpä nuorempienkin katsojien kaipaavan aiheesta vakuuttavampia vastauksia kuin Menolippu Mombasaan kykenee antamaan. Nuorisoelokuva on vaikea laji ja tekijöille on annettava kaikki kunnioitus, sillä mistään epäonnistumisesta ei suinkaan ole kysymys, elokuva olisi voinut olla vain vielä enemmän.