|
LOMALLA
Ensi-ilta: 01.12.2000 |
HAASTATTELU |
Menneisyyden möyryjä Mallorcalla Aleksi Mäkelän Lomalla palauttaa suomalaisen elokuvan takaisin sinne unholaan, josta kotimainen elokuva vasta äsken onnistui ryömimään esiin. Nousua aina vääjäämättömästi seuraavasta syöksykierteestä antoi valitettavia elonmerkkejä jo keväällä ensi-iltansa saanut Ere Kokkosen Hurmaava joukkoitsemurha. Nousevan aallon harjalla yrittävät pulikoida ne uimataidottomatkin toivoa sopii, että nämä ressukat eivät räpellyksillään hukuta myös muita aallon harjalla ratsastavia. Aleksi Mäkelän tie käsittämättömästä Romanovin kivistä jo kelvokkaan Esan ja Vesan kautta Häjyihin on ollut merkillepantava. Häjyjen myötä Mäkelästä oli voida ihan perustellusti odottaa uutta suomalaista toimintaohjaajaa. Aleksi ei kuitenkaan antanut, omien sanojensa mukaan, Häjyjen menestyksen vaikuttaa uuteen produktioonsa. Ehkä olisi pitänyt antaa vaikuttaa, sillä elokuvaohjaajahan on aina yhtä hyvä kuin viimeisin elokuvansa ja Mäkelän uutukainen, Lomalla, on valitettavan kehno tekele.
Mäkelän tekeleestä ei juuri hymyä irtoa. Ylimääräisen pojon Lomalle
voi suoda, koska onhan toki kotimaisessa kalkkunassa näin joulun alla se hyvä puoli,
että se on monin verroin rasvattomampi ja terveellisempi joulunautinto kuin rehti porsas.
Tosin rehdissä porsastelussa olisi varmasti ollut enemmän meininkiä. |
Juha Rosenqvist / |
[pääsivu] [ensi-illat] [videot] [palsta] [wider screen]
|