|
KUOLEMAN KASVOT
Ensi-ilta: 07.03.2003 (1 kopio) |
|
Kuoleman mysteeriä etsimässä Kiti Luostarisen kyvyt dokumentaristina tunnetaan. Parhaiten hänet muistetaan Naisenkaaresta, joka oli yksi 1990-luvun merkittävimmistä, vaikuttavimmista ja tunnetuimmista kotimaisista dokumenteista. Tosin Luostarisen elokuvien kohdalla on mielekäämpää puhua elokuvaesseistä kuin dokumenteista. Luostarinen uskaltaa elokuvissaan pistää itsensä likoon esimerkillisellä tavalla, ehkä rohkeammin kuin kukaan toinen maassamme. Hänen elokuvansa ovat äärimmäisyyksien elokuvia. Hän ei tee elokuvia yleisölähtöisesti. Luostarinen tutkailee elokuvissaan asioita, jotka todella häntä kiinnostavat ja mietityttävät. Naisenkaaressa tutkitaan naisen ruumista ja vanhenemista, Se oikea -elokuvassa kestävää rakkautta ja Kuoleman kasvoissa kuolemaa. Nämä elokuvat voivat jättää katsojan kylmäksi, jos aihe ei ole tarpeeksi läheinen. Mutta jos aihe on katsojalle tuttu, Luostarisen elokuvat koskettavat syvästi. Luostarinen ei anna kaikkea kaikille, vaan hänen elokuviensa kohderyhmät ovat tarkoin rajattuja. Hän tekee elokuvia niille, jotka pohtivat samoja asioita kuin hän itse.
Elokuvaohjaaja Pirjo Honkasalo kirjoitti Kuoleman kasvoista: "Kuolema on tabu, tabu polyneesialainen käsite. Tabussa on salaperäinen voima, joka voi koskettaessa tarttua ja siksi tabun koskettaminen on vaarallista. Kuoleman koskettaminen ei kannata. Se saattaa maksaa elämän. Mutta vähemmällä eivät kuoleman kasvot näyttäydy. Sen riskin Kiti Luostarinen ottaa ja siitä tämä elokuva kertoo."
Kuolema on dokumentin aiheena varsin haastava. Vaikka huhujen mukaan Suomessakin on henkilöitä, jotka ovat haastatelleet kuolleita, ei näitä keskusteluja toistaiseksi nauhalle ole saatu. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäljelle jää elävien haastatteleminen. Luostarinen tekee kaikkensa saadakseen aiheestaan irti parhaan mahdollisen lopputuloksen. Mutta silti Kuoleman kasvoista jää hieman vaillinainen olo. Ehkä kuolema on sittenkin liian vaativa aihe, jopa Luostariselle.
|
Pauli Jokinen / © 2003 Copyright Film-O-Holic |
Linkit: |
[pääsivu] [ensi-illat] [videot] [palsta] [wider screen]
|