|
KULKURI JA JOUTSEN (1999) Ohjaus: Timo Koivusalo
Ensi-ilta: 19.02.1999 (26.02.1999 / Helsinki) |
|
Reppu ja reissumies Kukapa olisi uskonut, että pölhöillä Pekoilla itsensä tunnetuksi tehnyt Timo Koivusalo tekisi elokuvan, jota voisi jo tässä vaiheessa pitää vuoden kotimaisena elokuvana. Kukaan tuskin on epäillyt Koivusaloa ammattilaisena, mutta harppaus Pekoista loistavaan tarinaan kahdesta viihdyttäjälegendasta on suuri ei uskomaton, mutta vähintäänkin yllättävä.
Kova on kaksikko Jos aikanaan Rautavaara ja Helismaa olivat kova kaksikko, niin sitä ovat myös heitä elokuvassa esittävät Tapio Liinoja ja Martti Suosalo. Liinoja vetää kaimansa roolin jämäkän jäyhästi tehden elokuvan Rautavaarasta uskottavan henkilön. Suosalolla lienee ollut Helismaan tulkinnassa vapaammat kädet, sillä selkeää kuvaa Helismaastahan ei ole. Ja uskomattoman olemuksen Suosalo on Repelle antanutkin. Miehen rooli elokuvassa on sykähdyttävä ja hykerryttävä. Vastaavaa roolisuoritusta ei allekirjoittanut ole kotimaisessa elokuvassa juuri ennen nähnyt, vaikka suomalaisen elokuvan hyveenä ovat lähes poikkeuksetta hyvät roolisuoritukset olleetkin. Esa Pakarisena, Rautavaara ja Helismaa kaksikon kolmantena pyöränä, nähdään Heikki Nousiainen, jonka roolisuoritus ei kalpene pääosakaksikon rinnalla. Itse asiassa miehet täydentävät toisiaan erinomaisesti ja luovat elokuvaan tasapainoisen tunnelman, kun alun humoristinen ja rempseä sävy muuttuu hiljalleen loppua kohden yhä vakavammaksi ja melankolisemmaksi. Kulkuri ja joutsen on tunnelmaltaan ja rakenteeltaan kuin kotimainen iskelmä, kuten Koivusalo on itsekin todennut.
Hölökytän kölökytän Suomen maata Kulkuri ja joutsen alkaa kuvalla lentävistä laulujoutsenista ja päättyy kuvaan lentävästä laulujoutsenesta. Vertaus on kaunis, sillä laulujoutsenhan on elinikäisesti uskollinen kulkuri. Vaikka toinen lähtee elämästä, niin hän ei koskaan lähde ajatuksista. Harvoin näkee elokuvaa, joka onnistuneesti kääntää humoristisen iloisen alun sujuvasti lopun haikeuteen. Koivusalo karttaa elokuvassaan teennäisyyden karikot olemalla aito ja ohittamalla turhat kikkailut. Ja uskallan jopa väittää, että Kulkuri ja joutsen on paljon aidompi kuin muut viime aikojen hyvät kotimaiset elokuvat.
Kulkuri ja joutsen on niin suomalainen elokuva, että sen näkemättä jättäminen on paljon suurempi loukkaus suomalaisuutta kohtaan kuin traumaattisen sotaelokuvan ohittaminen. Tällä tasolla ja tarinan kerronnan hienoudella suomalainen elokuva saavuttaa tyystin uudenlaisen arvomaailmaan tänä suurena kansainvälisyyden aikana. Rautavaaran sanoin: "Voi kuinka pieninä palasina onkaan mun leipäni maailmalla."
|
Juha Rosenqvist / |
[pääsivu] [ensi-illat] [videot] [palsta] [wider screen]
![]()