JUHA
(1999)
Ohjaus: Aki Kaurismäki

Ensi-ilta: 26.02.1999
78 min / S
World Sales Christa Saledi / Sputnik Oy yhteistyössä Yle TV 1 yhteistuotannot – Pandora Film – Pyramide

HAASTATTELU

Aki Kaurismäki on pysynyt tyylilleen uskollisena – niin hyvässä kuin pahassakin. Hänen uusin ohjauksensa, Juha, on modernisoitu kolmiodraama Juhani Ahon samannimisen romaanin pohjalta. Tuttuun pelkistettyyn tyyliinsä Kaurismäki on kääntänyt Ahon perusrealistisesta teoksesta puhtaasti koskettavan mykkäelokuvan, joka kertoo kauniilla sommitelluilla kuvilla traagisen rakkaustarinan.

Mykkäelokuvan ohjaamisen voisi katsoa olevan rohkea veto nykyelokuvan tekijältä, mutta tämä tuskin pätee Kaurismäkeen. Jokaisella ohjauksellaan kauemmaksi valtavirrasta ajelehtiessaan hän on saavuttanut sellaisen aseman, joka antaa odottaa juuri jotakin tällaista. Hän rakentaa yksinkertaisen tarinan yksinkertaisen ilmaisunsa kautta. Kuitenkin Kaurismäen ominainen tapa kertoa sisältää myös ongelman: on mahdotonta tietää, tulisiko hänen elokuvansa ottaa tosissaan vai ei. Juhassa vähäeleinen komiikka ja voimakas tragedia nyrjähtävät yhteen niin, että edellisen tarkoitusta suhteessa jälkimmäiseen voi vain arvailla. Dramaattinen loppu jättääkin katsojalle lievän syyllisyydentunteen siitä, että elokuvan aikana tuli naurettua sen hahmojen tahattoman koomisille tekemisille.

Varsinaista Juhani Ahon teosta Kaurismäki lainaa melko vapaamuotoisesti lähinnä pääpiirteittäin. Elokuvaversio pudottaa pois monia yksityiskohtia hakeutuessaan tarinan ytimeen. Se keskittyy kuvaamaan maalaisidyllin viattomuuden rikkoutumista vain keskeisten henkilöiden ja juonenkäänteiden kautta.

Vielä supisuomalaisuudesta

Juha (Sakari Kuosmanen) ja Marja (Kati Outinen) elävät perinteistä maalaiselämää hyvin perinteisin sukupuoliroolein. Arkisen elämänpiirin murtaa Shemeikka (André Wilms), rikas kaupunkilainen, joka piirittää Marjaa ja lopulta saa suostuteltua tämän mukaansa. Pian viattomalle ja naiiville Marjalle kuitenkin paljastuu varsin synkkä todellisuus, joka jättää hänet tyhjän päälle. Samaan aikaan Juhan kasautuva viha etsii muotoaan. Lopulta asetelma laajeneekin urbaanin ja agraarin kohtaamiseksi, joka voi purkautua vain väkivaltaisesti.

Aki Kaurismäen luottonäyttelijät Sakari Kuosmanen ja Kati Outinen näyttelevät ilmeettömiä, tuntemattomiksi jääviä hahmoja turhankin rutiininomaisesti. Tuntuu kuin ohjaaja olisi välillä päästänyt heidät liian helpolla. Silti ilmeettömyys ja lakonisuus ovat niitä piirteitä, joista "kaurismäkeläinen" henkilöhahmo tunnetaan. Näin heistä kasvaa yleistettäviä jokamiehiä ja -naisia. Erikseen on mainittava Peter von Baghin kömpelön humoristinen cameo-rooli Juhan isänä.

Oma lukunsa on Anssi Tikanmäen upeasti kulkeva musiikki. Miltei yhden pääteeman erilaisista variaatioista koostuva musiikkimaailma on luontevasti Kaurismäen Juhan karun kuvallisen ilmaisun tunteikas ja kokoava voima. Tikanmäen selkeät ja rikkaat sävellykset onkin saumattomasti rytmitetty kiinni kuviin. Välillä miltei tuntuu kuin musiikki toimisi dominoivana elementtinä kuvien ylitse. Toisin sanoen tuottaisi kohtauksiin ja hahmoihin tarvittavan selkeyden ja syvyyden.

Kaurismäen klassikkofilmatisointi on varsin suomalainen verrattuna muihin hänen selvästi Eurooppaan kallellaan oleviin elokuviinsa. Tämä ei kuitenkaan estä selviä viittauksia mm. Luis Bunueliin ja Samuel Fulleriin. Nykyisessä suomalaisten elokuvien sumassa Kaurismäen teos erottuu edukseen elokuvallisella puhtaudellaan ja hiljaisella herkkyydellään. Se tavoittaa jotakin oleellista suomalaisuudesta, mutta voi samasta syystä jäädä ulkomaisessa levityksessä lähinnä kuriositeetiksi.

ks. arvostelut: Paluu olennaiseen ja Koskettava kolmiodraama

Juha Wakonen /