HYLÄTYT TALOT, AUTIOT PIHAT Ohjaus: Lauri Törhönen
Ensi-ilta: 11.02.2000 |
|
Siviilit suurhyökkäyksen jaloissa Lauri Törhönen on vuosien varrella saanut pyyhkeitä silmilleen niin kriitikoilta kuin suurelta yleisöltäkin. Onneksi Törhösen uusi elokuva on kaukana ohjaajan järkyttävistä flopeista, Insidersista (1988) tai Amerikan raitista (1990). Hylätyt talot, autiot pihat pysyy kasassa alusta loppuun, mistä ohjaajan ohella kiitoksen ansaitsee tuottaja Jörn Donner, jonka päämäärätietoisuus mahdollisti koko projektin loppuunsaattamisen.
Laila Hietamiehen romaanit ovat kiitollista materiaalia filmattavaksi jo niiden valtavien painosmäärien takia. Kohdeyleisöä luulisi siis löytyvän. Vahva kirjallinen pohja ei silti riittänyt tekijöille, käsikirjoitusta hiovat pitkään ensin Donner ja Pekka Parikka, jonka kuoleman jälkeen puikkoihin astui Törhönen. Nopea kuvausaikataulu ei näy lopputuloksessa, vaan yksilöiden kohtalot limittyvät laajempiin yhteyksiin kohtuullisen luontevasti. Vain alussa menee taas kerran kohtuuttomasti aikaa ennen kuin henkilöhahmot selkiytyvät: elokuvan sutjakka aloittaminen on suomalaisille elokuvantekijöille edelleenkin yllättävän vaikeaa. Sotatapahtumien sijaan huomio kiinnittyy sodan jalkoihin joutuvien siviilien kohtaloihin. Rakkaimpien kuolema ja kotiseudun jättäminen koskettavat monia ja siksi tällaisille elokuvilla on oma tärkeä sijansa muistojen elvyttäjänä. Mutta merkitseekö kirjalliseen pohjaan nojaava sujuvuus ja epookin toimivuus vielä sitä, että Hylätyt talot, autiot pihat olisi merkittävä elokuva? Mielestäni ei.
Kannaksen suurhyökkäys ja Viipurin menetys ovat erikoisia valkoisia läikkiä Suomen sotahistoriassa. Villit huhut kadonneiden miesten todellisesta kohtalosta ovat elänet sitkeästi paitsi rintamamiesten muisteloissa myös historiankirjoituksessa. Paavo Haavikko vihjaili tuoreessa Mannerheim-kirjassaan, että Viipurista paenneita miehiä olisi teloitettu salaisissa "kenttäoikeudenkäynneissä". Kuka tekisi tästä elokuvan?
|
Kimmo Ahonen / |
[pääsivu] [ensi-illat] [videot] [palsta] [wider screen]