|
HAAVEIDEN KEHÄ
Ensi-ilta: 11.10.2002 (8 kopiota) |
|
Rakkauden tyrmäämät Matti Ijäs on ohjannut pitkän elokuvan miesten maailmasta. Näin hän tulee jatkaneeksi kolmen vuoden takaisen Sokkotanssin tematiikkaa. Nyt tarina on kuitenkin sijoitettu tähän päivään ja komiikka näyttelee suurempaa roolia.
Haaveiden kehä kuvaa miljöötä, jossa naisten osaksi on jäänyt lohduttajan tai pelastajan rooli. Elokuva näyttää toteavan, ettei mies, ikuinen lapsi, pärjää itsekseen. Tällaista vanhahtavaa renttuhuumoria ei enää jaksaisi katsella huolimatta siitä, että Haaveiden kehä on hienosti toteutettu. Lavastus ja henkilögalleria ovat vakuuttavia. Näyttelijät onnistuvat Jussi Lampia myöten. Käsikirjoituksessa vilisee oivaltavia dialogin pätkiä mutta huumori on paikoin niin omintakeista, että se hairahtuu joskus kornin puolelle. Lisäksi tarinan jaksotus alalukuihin jäi hieman irtonaiseksi elementiksi. Näytöksestä poistuessa ei voi välttyä ajatukselta, että tämä on nähty ennenkin. Nostalgian vaaroista soisi tehtävän elokuvan, joka ei itse siihen sortuisi.
|
Riina Mikkonen / © 2002 Copyright Film-O-Holic |
Linkit: |
[pääsivu] [ensi-illat] [videot] [palsta] [wider screen]
|