|
DRAKARNA ÖVER HELSINGFORS (2001) Ohjaus: Peter Lindholm Pääosissa: Paavo Kerosuo, Pirkka-Pekka Petelius, Pekka Strang
Ensi-ilta: 07.09.2001 |
|
Ilman puhaltaessa läpi korvakäytävien Kotimainen elokuva Leijat Helsingin yllä kuvaa suomenruotsalaisten blondien poroporvarien kimaltelevaa elämää. Viimeistään hetkellä, jolloin tarinassa pompataan 1960-luvulta 1980-luvun juppivuosiin, jolloin valkokankaalla alkaa vaellella nuoria bisnesmaailman nousukkaita liimaleteissään ja viiden tonnin puvuissaan, päät täynnä kusta, ei Rentun ruusu -yleisö taida kuvastosta juuri innostua. Elokuvassa sitä paitsi puhutaan pelkästään ruotsia.
Huolimatta siitä, että Leijat Helsingin yllä ei kunnolla tunnu missään, se näyttää ja kuulostaa erittäin hyvältä. Viihteellisyys vetää pisteet ohi asian. Vahvaa elokuvakäsikirjoitusta ei Westön romaanista ole saatu aikaan, mutta Lindholmilla on paljon kerronnallisia oivalluksia. Kirjassaan Westö rakentaa 20 vuoden ajanjakson leikkaavan sukutarinan, erään Bexarin perheen vaiheet muuan murroskaudessa. Elokuvassa perheen perinteitä noudattavien vanhempien ristiriitaista vaikutusta 1960-luvulla varttuviin nuoriin korostetaan oivallisesti valokuvien ja muotokuvamaalausten kautta.
Lindholmin ohjaama minisarja Pieni pala jumalaa oli viime aikojen ilahduttavimpia tapauksia Suomen televisioruudussa. Siinä ilmennyt detaljien taju ja vahva humaani pohjavire puuttuu tyystin Leijojen mitään ilmaisemattomasta, kevyenä ilmavirtana kulkevasta kerronnasta. Päässä vain humisee. Leija lentää päässä. Näin tarinan rikkaista, rikkaille. ks.
|
Eero Tammi / © 2001 Copyright Film-O-Holic |
[pääsivu] [ensi-illat] [videot] [palsta] [wider screen]
|