Cyclomania

Sykkelöiden sydämestä

Ironista. Samaan aikaan kun ensi-iltansa saa kotimainen tervehenkinen ja nuorekas urheiluelokuva, potee kansakuntamme masennuksen syvää krapulaa hiihtokarpaasien doupattua itselleen ja Suomelle pohjamutia auraavaan maineen urheilun kultavainioilla. Kulttuurihumanisti voi vain kummastella, kuinka typeriä nämä sivakoijat oikein ovat kadotettuine lääkelaukkuineen ja koottuine selittelyineen – ei järki ole tainnut pahemmin päätä pakottaa. Tapahtumasarja on jo kuin huonosta rikoselokuvasta. Harmi, että Esko Aho on paossa Harvardissa, sillä tässä olisi ollut Eskollekin jo saumaa selitellä.

Onneksi voimme hyvillä mielin karistaa alkeellisen hiihdon aiheuttamat surut harteiltamme, sillä formulakausi alkaa ja tänä vuonna saa ensi-iltansa myös Renny Harlinin formulaelokuva. Suomalainen urheiluhenki tulee siis vielä olemaan huipussaan. Sitä riemua odoteltaessa meille on tarjolla oikeaa ja vilpitöntäkin urheilun iloista ja suruista kertovaa elokuvaa, sillä Simo Halisen debyytissä, Cyclomania, poljetaan pirteästi eestaas elämän ylä- ja alamäkiä, jotta nuoruuden vimmasta löytyisi edes jokin järki aikuistumiseenkin.

Cyclomanian keskuspyörteessä on kolme pyöräilevää nuorta, jotka polkevat paketteja lähettifirmassa. K (Lauri Nurkse) ja Eetu (Tommi Mujunen) ovat kavereita, jotka harrastavat kilpapyöräilyä samassa tallissa tavoitteenaan pääsy maajoukkueeseen. Oona (Elena Leeve) ilmestyy sotkemaan poikien kuviot synnyttämällä kitkerän kolmiodraaman. K ja Eetu joutuvat kilpailemaan toisiaan vastaan monessa suhteessa, mikä pistää heidän kaveruutensa koetukselle.

Fillarointi ei ole kovin tavallinen elokuvan tarinan näyttämö ja puoleentoista tuntiin mahtuvat lukuisat pyöräilykohtaukset alkoivat jo hieman hengästyttääkin. Halisen kerronta on kuitenkin kohtuullisesti etenevää ja draamallisuuskin mukiinmenevää. Lisäksi nuoret näyttelijät polkevat mukavaa tuoreutta valkokankaalle. Halinen ei olekaan tehnyt varsinaista urheilu- tai nuorisoelokuvaa, vaan pyrkinyt luomaan tarinan elämässä tehtävistä valinnoista ja kohtaloista.

Positiivisimpana pidän Cyclomaniassa sen tervehenkisyyttä, vaikka päähenkilö K:n metodit eivät ihmisen fysiikkaa ajatellen terveimmästä päästä olekaan. Todistusvoima on kuitenkin siinä, että urheilu antaa siinä missä ottaakin, kun päässä on järkeä. Tämä on nyt tullut todettua reaalielämässäkin hiihdon douping-kohun myötä. Halisen elokuvan nuoret ovat kuitenkin normaaleja. He ovat niitä nuoria, joille urheilu on vaihtoehto viinalla lutraamiselle ja muulle nappien nakkelulle. Tällaisiakin nuoria on todellakin olemassa ja sen osoittaminen on tervetullutta kaikkien näiden päihdehöyryromantisointien valtavirrassa.

Cyclomania on pirteä ja kesäisen lämmin elokuva tämän kaiken kylmän urheilukaaoksen keskellä. Vuoden kotimaisen elokuvan titteliä Cyclomania tuskin itselleen lunastaa, sen verran se esikoisteoksen vielä haparoivaa jälkeä katsojilleen viestittää.

ks. haastattelu