Aleksis Kiven elämä

Aleksis Pyhä

Kolmen tähden antaminen Jari Halosen elokuvalle on kyllä synti ja häpeä. Halosen elokuvat (Takaisin ryssiin, Lipton Cockton in the Shadows of Sodoma, Joulubileet) ovat jakaneet katsojat kahtia, ja olleet ilmaisultaankin äärilaitojen elokuvaa. Tämä pätee Aleksis Kiven elämäänkin. Tylsä kolmonen tulee tässä yhteydessä ymmärtää kompromissiksi elokuvan herättämistä, toisilleen kovin vastakkaisista tunteista.

© 2001 Seppä Callahanin Filmimaailma Oy Haloselle ominaista räiskyvää elokuvakieltä ei ole kokonaan hylätty, mutta täysin irti ei olla päästy suurmieselokuvan painolastistakaan. Alun alkaen Rolling Stone -otsikolla siunattua magnum opusta on tuotettu pitkään ja monessa vaiheessa. Halosen aiempia filmejä suuremman budjetin turvin valmistettu Kivi roikkuu kansalliskirjailijan radikaalin uudelleenhahmotuksen ja koko kansan kirkasotsaisen taiteilijamyytin kiillottamisen välimaastossa. Näiden suuri synteesi tuntuisi kalkkiviivoilla karkaavan käsistä.

Farssikaruselli käynnistyy

© 2001 Seppä Callahanin Filmimaailma Oy Elokuvan alku haihduttaa pahimmat ennakkojulkisuuden luomista peloista. Halonen on edelleen lähtenyt tekemään omannäköistään kuvaa, liioittelulle, monitulkintaiselle ironialle ja pateettisuutta pelkäämättömälle suurelle tunteelle rakentuvaa nykyaikaista farssia. Loistavan dialogin hidas, mahtipontinen ja voimakas halosnuotti, villit visuaaliset pilat sekä filmin maailmasta esiin nousevat barokkisen runsaat miljööt ovat elokuvaa, jota ei Suomessa kukaan muu tee. Erästä ystävääni lainatakseni, Halosen tunnuslause tuntuu olevan: "Hanaa vaan!"

Halonen on halunnut korostaa Kiven asemaa muiden "suomalaisen kirjallisuuden isien", Runebergin ja Snellmanin kustannuksella. Ohjaaja taitaa väitteensä elokuvallisen perustelun. Viimeksi mainituista on muokattu aivan hervottomat karikatyyrit, joita vasten Kiven luonnonläheisyyttä ja suomenkielisyyttä kelpaa ihastella.

Marko Tiusasen Kivi on juuri sopivanlainen yhdistelmä paskaista metsäsuomalaisuutta ja myyttistä hengen paloa. Pulkkisesta tuttu Jari Salmi selviää hänkin hienosti kahden erikielisen maailman välillä tasapainoilevan Emil Nervanderin roolista.

Ilottelusta ylevään

Kaikesta huolimatta helismaalaista suomifarssiperinnettä jatkavat korostetut, turmeltumattoman rahvaan vinkkelistä luodut jyrkät vastakkainasettelut kansan- ja korkeakulttuurin, maaseudun ja kaupungin, aidon ja teeskennellyn, tai Halosen filmin kielellä suomenkielisen ja ruotsinkielisen välillä tuntuvat hiukan helpoilta ratkaisuilta. Ilmeisesti kyse on 1800-luvun ja Halosen peräänkuuluttaman nykyhetken patriotismin leikkauspisteen hakemisesta. Patriotismilla on nähtävästi aina oltava vihollinen, toinen. Valmistusajankohtansa termein elokuva tuntuu viittaavan EU:n uhkaan Suomen itsenäisyydelle ja kulttuurille.

© 2001 Seppä Callahanin Filmimaailma Oy Valitettavasti Aleksis Kiven elämän loppupuoli tarjoaa suomalaisuuden rakennuspuiksi kovin kirkasotsaista suurmieshistoriaa. Juhlava hitaus liikkuu usein ironian rajamailla, ja lopullinen tulkinta elokuvan tarkoitusperistä jää onneksi katsojalle. Silti on yksinkertaisesti väsyttävää katsoa minuuttien mittaista kuvakollaasia Kivestä kirjoittamassa Seitsemää veljestä korpimökissään. Kiven maailmoja mullistava, historian virrat kääntävä yksilöllinen nerous lipeää tahattomankin komiikan puolelle.

Kerronnan puuroutumisesta huolimatta, ja kaikessa ristiriitaisuudessaan Halosen Kivi on ehdottomasti näkemisen arvoinen. Tällaista moneen suuntaan repeilevää palavasieluista taiteilijakuvausta ei kukaan muu olisi luonut.