|
25th HOUR (2002) Ohjaus: Spike Lee Pääosissa: Edward Norton, Philip Seymour Hoffman, Barry Pepper, Brian Cox
Ensi-ilta: 21.03.2003 (Helsinki) / 04.04.2003 (Tampere
& Turku), (4 kopiota) |
|
Diileri lähtee lusimaan David Benioffin samannimiseen kirjaan perustuva Viimeinen ilta kertoo Monty Broganin (Edward Norton) viimeisestä päivästä vapaalla jalalla. Hän on saanut seitsemän vuoden tuomion huumeiden myymisestä. Monty miettii elämäänsä ja juhlii kahden lapsuudenkaverin ja tyttöystävänsä kanssa. Naturellen (Rosario Dawson) mahdollinen vasikointi askarruttaa ja vankilaan meno pelottaa. New York tulee paikkana yhä enemmän esille viimeaikaisessa amerikkalaisessa elokuvassa. Gangs of New York ja Unelmien Manhattan saivat vastikään ensi-iltansa Suomessa. Viimeiseen iltaan on ohjaaja Spike Lee (Summer of Sam, Malcolm X) liittänyt syyskuun yhdennentoista jälkeistä ahdistusta aika alleviivaavasti. Se ei välttämättä palvele tarinan kulun juoheuttamisessa. Suomalaisesta näkökulmasta WTC-iskut ovat jo unohtuneet, mutta amerikkalaiset käsittelevät niitä vielä pitkään.
Spike Lee ei ole enää mitenkään erityisen poliittinen ohjaaja. Leen mukaan olisi ollut vastuutonta kuvata New Yorkissa kuin "9/11" ei olisi tapahtunutkaan. Taustalta on ehkä turha etsiä mitään yhteiskuntakritiikkiä. Onko kyseessä realistisuuden vaatimus ja kaupallisesti kannattava patriotismi?
|
Teemu Passoja / © 2003 Copyright Film-O-Holic |
Linkit: |
[pääsivu] [ensi-illat] [videot] [palsta] [wider screen]
|